Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 13. helmikuuta 2018

Sosiaalisella kävelyllä

päivis: Facebookiini on silloin tällöin ilmestynyt kutsu osallistua Easy Social Walk -tapahtumaan, joka on toteutettu täällä Jomtienin kotikulmillamme. Pitihän se mennä kokemaan, kun tämän viimeisimmän tapahtuman jaoin Jomtien Pattaya Beach -ryhmän sivuillekin. Että tietäisin, etten olen mennyt antamaan ihan katteettomia lupauksia.

Amerikkalainen taiteilija ja näyttelijä Jason Rupp on järjestänyt silloin tällöin tapahtuman, jossa kävellään Jomtienin rantamaisemissa ja pölötetään samalla niitä näitä. Osallistuminen ei tietenkään edellytä englannin kielen taitoa, mutta sosiaaliseksi tarkoitettuun tapahtumaan osallistumisessa edes jonkinlainen arkienglannin osaaminen on toki avuksi.

Kävelyt ovat lähteneet Jomtienin poliisiboxilta, jonka nurkilla tänäänkin iltapäivällä neljän aikaan seisoskeli ja istuskeli sekalainen seurakunta turistin oloisia ihmisiä. Menin seisoskelijoiden joukkoon ja jonkin ajan kuluttua alkoi käydä selväksi, ketkä ovat oikeasti aikeissa lähteä kävelemään ja kenellä taas ei ollut asiasta pienintäkään hajua. Me seitsemän, Jason mukaan lukien, päätimme suunnata kohti Jomtienin rannan eteläpäätä.

Leppoisaan kävelyretkeemme osallistui tällä kertaa myös Jasonin New Yorkissa asuva äiti sekä kolmas aika tavalla jo thaimaalaistunut amerikkalainen. Etelä-Amerikasta joukkoon liittyi argentiinalaismies, jolla myös oli jo vahvat siteet Thaimaahan. Pohjoista pallonpuoliskoa edustivat kiirunalaisen kaivoksen toimistolta leppoistajaksi siirtynyt Sonja-rouva, hieman nuorempi, erikoisen selfiekepin kanssa kävellyt tanskalaismies ja minä.

Välillä pysähtelimme ottamaan valokuvia tai ihastelemaan auringon laskua,
joka Jasonin äidin (rouva oikealla) mielestä on täällä Thaimaassa huomattavasti
kauniimpi kuin hänen kotikaupungissaan New Yorkissa.
Kävellessä keskustelukumppani ja -aihe löytyi luontevasti ja välillä ruotsalaisdaamin kanssa vaihdoimme muun muassa ajatuksia suomalaisten ja ruotsalaisten yhteisistä piirteistä. Meitähän ei kannata esimerkiksi kehua ja molempia tökkii, kun Thaimaassa alinomaan luullaan venäläisiksi. Mielestämme jo kaukaa pitäisi nähdä, etteivät ruotsalaiset tai suomalaiset suinkaan ole venäläisiä.

Vaikka en paljoakaan presidenttiparin lapsensaantiuutisia olekaan seurannut, väitin pokkana, että meidän suomalaisten ei enää tarvitse kadehtia Ruotsin kuninkaallisia, kun meillä on nyt iki oma prinssimme.

Kysyin Jasonilta, mistä hän on saanut idean näihin kävelyihin. Tarina on sekä surullinen että kaunis. Pitkään Thaimaassa asunut Jason tutustui täällä kalifornialaiseen (voi olla etteivät kaikki yksityiskohdat ihan täsmää, mutta sen ei pitäisi häiritä tarinan käsittämistä), eläkkeelle jääneeseen bussikuskiin. Mies oli monen amerikkalaisen tapaan sairaalloisen ylipainoinen, mutta Thaimaassa hänen tarkoituksenaan oli pudottaa kiloja ja alkaa muutenkin elää terveellisemmin. Jason tykästyi kovasti tähän mieheen ja kannusti ystäväänsä kaikin tavoin parantamaan elämäntapojaan.

Vanhat tottumukset olivat kuitenkin tiukassa ja thaimaalainen palveluyhteiskunta teki elämäntapamuutoksesta entistä haasteellisemman. Ruokaa ja juomaa ei edes tarvitse lähteä hakemaan asunnon ulkopuolelta, kun sitä voi tilata kotiin saakka mitätöntä maksua vastaan.

Kerran Jasonin ystävästä ei päiväkausiin kuulunut mitään. Kahden viikon jälkeen thaimaalaiset naapurit käsittivät, että ruoasta pitänyt amerikkalaismies oli menehtynyt asuntoonsa. Jasonin tehtäväksi jäi asunnon siivoaminen. Silloin hän oli kertomansa mukaan päättänyt, että haluaa tehdä jotain, jotta edes jokunen kanssaihminen säästyisi ystävän kohtalolta. Syntyi ajatus miellyttävistä kävelyretkistä, jotka kuitenkin kannustaisivat pitämään huolta omasta kunnosta ja terveydestä.

Ilmeisen poikkeuksellisesti kävely suuntautui tällä kertaa rannan toisessa päässä sijaitsevaan ravintolaan. Jasonin äiti vietti viimeistä iltaa Thaimaassa (tullakseen ilmeisesti melko pian takaisin) ja nälkäkin taisi osalla kävelijöistä olla. Joka tapauksessa kävelyretki venähti huomattavasti etukäteen ilmoitettua kestoa pitemmäksi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pöytään tuoduista laskuista kukin sai poimia oman osuutensa, kaikki ymmärsivät osallistuneensa sosiaaliseen tapahtumaan.

Kun tapahtuman nimi on "helppo sosiaalinen kävely", mitenkään asiaan kuulumatonta ei tietenkään ollut se, että rattoisan illan päätteeksi kapusimme porukalla lavataksiin ja ajoimme takaisin sinne, mistä kävelymme oli alkanutkin.

Ei kommentteja: