Kuka nyt kulttuurin perässä Thaimaahan matkustaisi

päivis: On kai ihan inhimillistä, ettei (juuri) kukaan matkusta Thaimaahan kulttuurikohteiden perässä. En ainakaan minä, sillä en edes tunne täällä kulttuurin kannalta merkittäviä nähtävyyksiä tai museoita. Enkä tiedä paljoakaan täkäläisestä esittävästä taiteesta. Niin kuin monesti olen näissä blogeissakin kertonut, minulle ykkösasioita Thaimaassa ovat lämpö ja ystävälliset ihmiset, nykyään entistä enemmän myös koirat. Toiveissa elää, että voisin vielä lisätä tuohon listaan kehutun thaimaalaisen ruoan. Ehkä täkäläisten kasvisruokien salaisuus vielä joku päivä aukeaa minulle.

Tänään olisin voinut hiukan sivistää itseäni, kun netissä huomasin Pallontallaajien artikkelin Thaimaan maailmanperintökohteista. Jaoin sen Jomtien Pattaya Beach -ryhmän sivuille, kun ajattelin, että jollekin se ehkä tarjoaisi tietoa omatoimimatkakohteita tuumatessa. Itse tyydyin vain lukaisemaan artikkelin pikaisesti.

Otan harvoin kuvia tällaisista nähtävyyksistä. Kultainen munkki tai Buddha näkyi
kuitenkin niin kauas, että sen edustalla oli melkein pakko käydä kääntymässä.

Kirjoitin viimeksi kielimuurista ja omasta laiskuudestani opetella vieraita kieliä. Jostain syystä huomaan olevani esimerkillisen laiska myös kulttuurin harrastamisen suhteen. Ei pitäisi, koska olen kuluttanut yliopiston luentosalien penkkejä eräänkin vuoden hankkiakseni maisterin paperit juuri niiltä aloilta, joihin inhimillisen kulttuurin koko kirjo kuuluu. Paitsi että en ole koskaan opiskellut kirjallisuuteen liittyviä aineita.

Aamulenkin varrella on
mielenkiintoinen ovi
betoniaidassa.

Thaimaa ei kyllä tee suurta poikkeusta muiden matkakohteiden joukossa. En juuri koskaan mieti ulkomaille matkustaessa, mitä kaikkien himoitsemia nähtävyyksiä siellä voisi käydä omin silmin katsomassa. Melkein häpeillen täytyy tunnustaa, etten ole jalallani astunut edes Louvreen, vaikka Pariisikin on tullut nähtyä useammankin kerran. Ihan kuin potisin jotain museoallergiaa.

Sen sijaan minusta on mukava vaikka istuskella kahvilan terassilla ja seurata ohi kulkevia ihmisiä. Thaimaassa tuo sama hoituu tietysti myös. Terasseja ja terassikelejä riittää, mutta saman asian ajaa vaikka rantatuoli. Jos ei ole tarve olla sosiaalinen, päivänsä voi hyvin viettää tarkkailemalla rannalla ehkä samalla asialla olevia toisia turisteja ja heidän rahoillaan päivittäisen leipänsä hankkivia myyjiä ja erilaisten palvelujen tarjoajia.

Ehkä kuulunkin niihin ihmisiin, jotka korkeakulttuurin sijaan mieluiten näkevät sitä, mikä on tavallisten ihmisten aikaansaamaa kulttuuria. Tai ehkä opiskeluvuosieni ainevalintojen painotuksesta johtuukin, että olen enemmän kiinnostunut arjesta ja arkisista elämän ilmiöistä.

Jotain siitä kirjoitin äskettäin, kun kuvailin ihmisten halua koristella usein hyvinkin karuja kotejaan ja kotipihojaan. Ja esimerkiksi toreilla katselen mielelläni ihmisten kasvattamia vihanneksia ja myyntiä varten valmistamia ruokia. Jos tarjolla olevissa vaatteissa, muissa tekstiileissä tai tarve-esineissä on vähänkin käsityön leimaa, takuuvarmasti olen kiinnostunut. Silti ollaan vielä kaukana siitä, että harkitsisin tuon tuotteen ostamista.