Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 15. tammikuuta 2018

Henkimaailman hommissa Thaimaassa ilman työlupaa

jormas: Thaimaassa kävijöitä varsinkin kaikkitietävät maamiehet pelottelevat työluvista. Että mahdollisen kotipihan nurmikkoakaan ei oikein voi leikata ilman työlupaa. Ja jos sitä ei ole, on vaarana sakot, maahantulokielto, maasta karkoitus tai jopa vankila. Osa tietty huumorilla heitetty, mutta osa aivan tosissaan.

Viime ja taisimme sitä edelliselläkin reissulla siivota keskiviikkoisin tunnin verran rantoja ilman lupia. Ajattelimme, että järkeä käytetään täälläkin vähintään saman verran kuin Suomessa. Jossa thaimaalaisilta marjanpoimijoilta edellytetään milloin mitäkin lupia.

Mutta nyt olen ollut ilman työlupia parina päivänä henkimaailman hommissa, kun olen kunnostanut henkientaloa. Jolla ei ole mitään tekemistä buddhalaisuuden kanssa. Kerron siitä lisää, jos joku haluaa. 

Henkientalon kunnostusta tehdessäni ja parin linkin takana olevaa Tuomas Enbusken kolumnia kirkostani lukiessani, olen tullut ajatelleeksi yhtä jos toista kristinuskosta, kristityistä työnantajistani ja -tovereistani. Joista yksi ei suostunut tulemaan muiden kanssa saunaan, jollen ota löylyn henkeä kiukaalta pois. Se ei hänen mukaansa ollut Kristuksesta. No, Matti odotti pukuhuoneessa, kun muut saunoivat. 

Tai hallituksesta, josta muodostui ainoa esimieheni. Osa siitä oli sitä mieltä, että tuonela on osoitteeni, koska minut on kastettu vain lapsena Jumalan yhteyteen. Uskoni ei olekaan ollut niinkään koetuksella omien hölmöilyjeni vuoksi, vaan siksi, etten ymmärrä aina muita uskovia. 

Mutta linkin takaa löytyy yhteys Tuomaksen mainioon blogiin. Olikohan muuten niin, että Vapahtajan opetuslapsista juuri Tuomas oli epäilijä
https://www.facebook.com/groups/378969315819806/permalink/537257599990976/

Ei kommentteja: