Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 26. joulukuuta 2017

Tuokiokuvia Thaimaasta

Jormas: Valokuvaaminen on nykyisin niin kovin helppoa. Kohtuullisia kuvia saa melkein milloin tahansa monella usein mukana kulkevalla älylaitteella. Jota hieman virheellisesti sanotaan edelleen puhelimeksi sen yhden ominaisuuden mukaan. Mutta kuvia kertyy vuodessa helposti tuhatkin.
Kakkoskadun toiselle puolelle olemme auttaneet monta kulkijaa. Varsinkin jalattomilla onnistunut ylitys on taatusti korkeimmissa käsissä.
Ravintola Helmen jouluaterian oli maultaan vailla vertaa. Ja kyytipojaksi löytyi useampaakin laatua alkoholitonta olutta. Tuontitavaraa tietysti.

Elämämme ensimmäisen Harvian höyryhuoneen joulusaunan vilvoitteluterassilla ovat Thaikodissamme puitteet kohdallaan.
Aatonaaton aterian nautimme rantaravintolassa, jossa niin ikään olivat puitteet kohdallaan. En malta olla mainitsematta pientä erimielisyyttä, kun tuli laskun aika, joka oli suuruudeltaan 100 bahtia. Sisältäen kaksi soodaa ja saman verran rantatuoleja. Kun selitimme, että se on liian vähän, tuli henkilökunta menulistan kanssa, että kyllä se oikein on. Soda 20 ja tuoli 30 tai toisinpäin. Pitkään elekielellä selitettyämme syntyi yhteisen oivallus, että ahaa, me söimme myös.

Meni samalla balanssiin sekin miksei vielä kolmaskaan osannut ottaa vastaan päiviksen kasvisruokatilausta, vaikka kaikki nyökyttelivät: "Kyllä, kyllä, ymmärretty on, tulee, tulee, hetkinen vain. No, pulasta pelasti taas Googlen thaikielen kääntäjä.

Päivis höyrysaunassa. Sanoi ottamastani kuvan olevan yksi parhaista hänestä otetuista.
Kaiken kannan mukanani. Tein vuoden puolipäiväisesti puolieläkkeellä töitä ja ostin rahoilla Harrikan. Toisille sanon, että säästin siihen 35 vuotta. Uskokaa kumpaa selitystä tahansa tai olkaa uskomatta kumpaakaan. 

Ei kommentteja: