Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Thaielämää

jormas: Elämä Thaikodissa on oikein mallillaan. Liekö kulmikkaasta luonteesta ja menneisyyden taakasta johtuvaa, kun eilen yömarkkinoilla tai iltatorilla Päivis totesikin, kun tutut ja tuntemattomat morjestelivat, että meillä on täällä enemmän tuttuja kuin Suomessa.

Testattua tuli myös Pattaya Suomi-Seuran privaattisaunavuoro ja sauna uusien tilojen katolla Pratamnak Hillin kupeessa. Loistava seura, loistava sauna ja loistava uima-allas loistavalla näköalalla yli Siaminlahden.

Jomtien Beachin rantaa on laitettu ja laitetaan kuntoon oikein tosissaan. Aikaa ja rahaa siihen on palanut ja palaa melko tavalla. Muutos on havaittavissa, vaikka varmasti ja pari vuotta kestäneen työmaan loppua ei ole näköpiirissä.

Työmaan lisäksi on rannalla tapahtunut paljon muitakin muutoksia. Viime kautena tuli päätös, että rantatuoliyrittäjät eivät saa keskiviikkoisin laittaa sen enempää varjoja kuin rantatuolejakaan. Yritin selvittää syitä tähän vaihtelevalla menestyksellä. Parhaat selitykset olivat, että tuoleista vapaa päivä käytetään rannan siivoamiseen ja toimenpiteellä "pakotetaan" yrittäjille yksi vapaapäivä viikossa.

Mutta muitakin muutoksia on. Yksi on alkoholin käyttö rannalla. Mitä tämä on käytännössä, selvinnee tämän reissun aikana. Toisen ison muutoksen pitäisi astua voimaan ensi kuun alusta. Se on tupakointikielto rantatuoleissa. Senkin käytännöt selviävät lähiaikoina.

Blogin kirjoittaminen on kankeahkoa, sillä opettelen sitä pienellä mobiililaitteella 33:n "rikkaiden" rantatuolissa. Sen vuokra on melkein kaksi euroa päivässä.

Ei kommentteja: