Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Eilispäivän uutinen

päivis: Selailin netin uutistarjontaa ja ihmettelin, mitä oikein luenkaan. MTV:n sivuilla luvattiin lähes hellettä, kunnolla lämpenevää joka tapauksessa. Ihmettelin tätä, kun suunnilleen samaan aikaan television säätiedotteessa vakuuteltiin, että vettä tulee jatkossakin. Sitten tajusin, että intiaanikesäksi mainitusta lämpöaallosta kertova uutinen olikin lähdes kahden viikon takaa syyskuulta.

Hämmennyin sääuutisesta, kun samalla sivulla oli myös oikea tämän päivän uutinen: Jukka Jalosen tuleva Leijonien päävalmentajuus.

Ei ole ihme, jos ihmiset eivät enää tiedä, mitä uskoisivat. Eivät nuo takuuvarmasti tulevien lähipäivien ennusteetkaan aina osu oikeaan. Mutta tuo ikivanha, tuoreelta vaikuttava uutinen on kyllä kaiken huippu.

Tuntuu kummalta, jos vanhentuneita uutisia, joilla ei näin jälkeen päin ole mitään merkitystä, ei muka voitaisi poistaa netistä. Muutenkin netissä pyörivät "uutiset" ovat alkaneet jotenkin ällöttää.

Päivästä toiseen meille kerrotaan, mikä ruoka-aine juuri nyt on arvioitu epäterveelliseksi, joskus suorastaan vaaralliseksi - ja vastaavasti väitetään, että nyt kannattaa tankata joitakin ruoka-aineita, joista mukama tutkimuksen mukaan on löydetty terveyttä edistäviä vaikutuksia. Kunnes muutaman kuukauden päästä asiat käännetään taas päälaelleen.

Kun netti suoltaa jatkuvasti "uutisia", moni alkaa uskoa niihin ja saattaa jopa lopettaa oikeiden lehtien lukemisen ja tilaamisen. Oikeiksi lehdiksi lasken esimerkiksi Hesarin, Aamulehden, Keski-Suomalaisen ja muut vastaavat lehdet, joissa julkaistavat jutut ja uutiset ovat pääosin punnittuja ja lehden omien toimittajien käsialaa.

Paikallislehdistä sen sijaan jo huomaa, että itse tehtyjä juttuja on vähemmän ja täysin samansisältöiset jutut pyörivät myös muun muassa ilmaisjakelulehdissä.

Ei kommentteja: