Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Tuntuu jo enemmän keväältä

päivis: Tänään sää on jo alkanut tuntua keväiseltä. Niilon kanssa alkuiltalenkillä ollessani huomasin, että rukkasia ei enää olisi tarvinnut. Kirjoitin toissapäivänä, että näin ensimmäiset leskenlehdet. Enemmän kuin niitä, olen halunnut nähdä näsiän kukkivan. Huomasin muutama vuosi sitten, että näsiä kukkii ennen kuin ensimmäinenkään leskenlehti on näyttäytynyt.

Tänään löysin tutulta paikalta kuntopolun varrelta metsästä näsiän, joka oli jo täydessä kukassa. Pensas näyttää kukkineen omituiselta, koska siinä ei ole vielä lainkaan lehtiä, ei edes niiden silmuja.

Luonto on vielä talven jäljiltä karu, mutta näsiä kukkii silti.
Meillä on Jokilaaksossa paljon linnunpönttöjä. Jokunen niistä on kirjattu myös miljoonan linnunpöntön joukkoon. Pikkulammen rannalla, jota muuten jatkossa olemme päättäneet kutsua Purolammeksi, meillä on peräti kolme telkän pönttöä. Tänään huomasin, kun telkkä pujahti yhteen niistä. Oletettavasti sieltä jossain vaiheessa pyrähtää lentoon uusi telkkien sukupolvi.

Kevättä ei tarvita siihen, että pihaan ilmestyy myös petoja. Viime yönä Niilo ilmoitti meille haukullaan, että ulkona on jotain ylimääräistä. Haukkumisen kohde piti tietysti mennä tarkistamaan. Kaksi supikoiraa siellä kirmaili keskenään. Kun laitoin taskulamppuun valon, ne häipyivät nopeasti jonnekin metsän uumeniin. Kyllä maalla on mukavaa!

Joutsenpariskuntamme on edelleen viihtynyt Jokilammella. Olen monet yöt ollut huolissani niiden pärjäämisestä, sillä lampi on pakkasöinä jäässä. Olen pelännyt, että linnut jäätyvät kiinni. Tänään ne kuitenkin uiskentelivat tyytyväisen oloisina jäästä vapaassa lammessa. Ehkä pakkasyöt ovat tältä keväältä viimein ohi.

Kaksi pihakaniamme ovat asia, joka tulee joka aamu tarkistettua. Niistäkin kannamme huolta. Ovatko selvinneet yön yli vai onko joku peto - supi, kettu, ilves, pöllö - syönyt ne suihinsa? Kun molemmat pomppivat pihalla, olemme iloisia. On mukava katsella niiden touhuja, joita jaksamme aina ihmetellä. Heti, kun talon vierestä lumet sulivat pois, kanit ovat olleet sitä mieltä, että pihalta löytyy jotain tuoretta naposteltavaa. Jaksamme jatkuvasti ihmetellä, mitä se mahtaa olla.

Ei kommentteja: