Unelmakodit

päivis: Katsoin muutaman vuoden takaa vanhoja blogikirjoituksiamme, joista yksi käsitteli koteja. Olin kirjoittanut tuon blogin katseltuani telkkarista ohjelmaa, jossa puhuttiin unelmien kodeista ja eri vuosikymmenten vaihtuvista käsityksistä, mikä on hyvää asumista. Totesin siinä, että ainakin sodan jälkeiset rintamamiestalot ovat tainneet antaa hyvän vastineen ihmisten unelmille.

Tietysti oli kyse varallisuudestakin, köyhän piti tyytyä vähempään, mutta periaatteessa rintamamiestalon saattoi muuten rakentaa juuri sellaiseksi, mitä perhe kodiltaan odotti. Eikä suunnittelussa paljon tarvinnut päätään vaivata: valmiita piirustuksia oli joka lähtöön.

Katsoin sen dokumentin jälkeen uudelleen sodan jälkeen rakennettua asuntokantaa ja huomasin, että taloissa on tosiaan selviä eroja. Kaikkia ei todellakaan ole rakennettu samoilla piirustuksilla, vaikka näin helposti saattaa ajatella.

Tuon dokumentin mukaan lähempänä tätä aikaa ovat ekologiset asuinalueet, jotka toisaalta eivät ole kaukana siitä, mitä rintamamiestalo aikoinaan ja edelleenkin tarjoaa asukkailleen. Ekotaloissa jotkut asiat ovat ehkä vasta testiasteella, mutta niin kuin sodan jälkeisinä vuosina, ekotaloissakin näkyy olevan tärkeää, että asukkailla on yhteys maahan. Viljelypalstat kuuluvat edelleen asiaan niin kuin entisaikoina kuuluivat omat hyötypuutarhat marjapensaineen, omenapuineen ja perunapeltoineen.
 

Joskus 1970-luvun tietämissä Asuntohallitus toi markkinoille koetalot, jotka muistuttivat aika tavalla Merikonttikotiamme. Kantikkaista taloista ei meillä innostuttu. TV-dokumentissa syyksi arveltiin, ettei taloissa ollut oikein mitään tuttua. Muistan Hyvinkäältä vuoden 2013 Asuntomessuiltakin, miten Merikonttikotimmekin oudoksutti monia. Silloin tosin kyse taisi olla paremminkin siitä, että kotimme ulkonäkö oli tuttu, mutta se oli väärässä yhteydessä. Merikonttikotimme, tai Duokoti, kuten sitä silloin kutsuttiin, oli paremminkin tuttu rahtilaivoilta ja satama-alueilta.

Oma unelmakotimme kuvattuna viime syksynä. Niilokin viihtyy.

Myös 1960-luvun palkkien varaan rakennetut dominotalot menivät joiltakin yli ymmärryksen. Pitkäaikainen dominotalon asukas sen sijaan ylisti dokumentissa ideaa, jossa esimerkiksi lapseton pari saattoi aloittaa pienemmällä asunnolla ja laajentaa samaa periaatetta käyttäen sitä mukaa, kun perhe kasvoi. Kun oli onnistunut hankkimaan mieleisensä tontin, ei ainakaan perheenlisäyksen takia ollut tarve muuttaa muualle. Sen kun lisäsi taloon huoneen tai pari.

En tiedä, ovatko ideat uudenlaisiksi omakotitaloiksi vähitellen ehtyneet. Vanhaakin on tullut kerrattua melkein kyllästymiseen asti. Ehkä nyt onkin vuoro kehittää vaihtoehtoja kerrostaloasumiseen. Tänään Hesari kirjoitti puukerrostalosta, joka valmistuu Helsingin Jätkäsaareen. Tosin se ei ole ihan uusinta uutta. Muun muassa Jyväskylän Asuntomessualueelle valmistui vuonna 2014 palkittu puukerrostalo. Myös Tuusulasta löytyy puusta rakennettu kerrostaloyhtiö. Saattaapa jopa olla lajissaan Suomen ensimmäinen.