Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Suvakki vai rasisti?

päivis: Eilen uutisoitiin Vaasan yliopistossa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan suomalaiset eivät uskalla kertoa mielipidettään turvapaikanhakijoista, koska kertomalla voisi leimautua joko suvakiksi tai rasistiksi. Jälleen kerran uskallan olla eri mieltä.

Luulen, että suomalaisilla ei ole ongelmaa ilmaista mielipidettään, mutta asia on niin monimutkainen, että on vaikea tai jopa mahdotonta olla vain puolesta tai vastaan. Eikä ole syytäkään nähdä asiaa vain äärilaidoilta. Asia erikseen ovat sitten ne, jotka oikeasti ajattelevat, että tulkaa tänne, tervetuloa. Tai jos kuuluu niiden joukkoon, jotka huutavat, että "rajat kiinni".

Jos yhtään ajattelee järjellä, ei voi kuvitella, että tuhannet ja taas tuhannet ihmiset riskeeraisivat oman ja lastensa hengen astumalla täyteen ahdettuihin, vuotaviin veneisiin päästäkseen Eurooppaan vain paremman elintason toivossa. Ja jos onnistutaan pääsemään perille, moni varmaan kääntyisi mielellään takaisin huomattuaan, etteivät he olekaan tervetulleita.

Itse uskon, että turvapaikanhakijoista suurella osalla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta. Samaan aikaan en voi olla epäilemättä niiden motiiveja, jotka ovat jaksaneet jatkaa matkaansa Suomeen asti. Eikä pidä unohtaa sitä, että niissä EU-maissa, joissa ei ole tarjolla samanlaista sosiaaliturvaa kuin meillä tai vaikka Ruotsissa, ei ole nähty vastaavaa turvapaikkaliikehdintää.
Tämä uutiskuva, jossa turvapaikanhakija moitti vastaanottokeskuksessa
tarjottua ruokaa, vapautti varmasti osan suomalaisista kertomaan
mielipiteensä Suomesta turvaa tai parempaa elämää etsivistä.
Yksi syy, miksi epäilen tuota Vaasan yliopiston "tutkimustulosta", johtuu suhtautumisestamme venäläisiin. Monilla meistä ei tunnu olevan mitään pidäkkeitä, kun arvioimme itäisiä naapureitamme. Silloin ei pelätä leimaantumista. Ensin olimme rähmällämme Neuvostoliiton edessä. Kun Neuvostoliitosta tuli Venäjä, ikään kuin vapautimme sisäisen ryssävihamme.

Ehkä en tätä olisi huomannutkaan, ellemme olisi viettäneet niin paljon aikaa Thaimaassa. Siellä monen suomalaisen mielestä venäläisillä ei näyttäisi olevan minkäänlaista olemassa olon oikeutta. Me suomalaisetko olemme muka varovaisia sanomaan mielipiteemme joistakin kansanryhmästä? Höpö höpö.

Ei kommentteja: