Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 23. joulukuuta 2016

Kynttilä Olga Hjelmmanin haudalle

päivis: Jorma kirjoitti eilen käynnistämme Olga Hjelmmanin haudalla Helsingin Hietaniemessä. Olgan haudalla käynti on oiva esimerkki siitä, miten aikaisemmin työ- ja vapaa-ajalla ei ollut oikein mitään eroa. Tai asioilla, jotka mieltäisi työksi ja mitkä vapaa-ajaksi.

Sininauhaliittoa aikoinaan mahtavalla testamentilla muistanutta Olga Hjelmmania olemme jo vuosien ajan mekin Jorman kanssa halunneet muistaa käymällä jouluaattona viemässä haudalle kynttilän. Käynnit ovat jääneet väliin vain silloin, jos olemme olleet joulun Thaimaassa tai joskus ehkä Laukaassa. Tämän joulun kynttilät kävimme viemässä jo jouluviikolla, kuten Jorma eilen kertoi. Ja nyt mukana oli lisäksemme muitakin.

Käynneistä tuli siis tapa, joka jatkuu edelleen, vaikka Jorma on ollut Sininauhasta jo muutaman vuoden eläkkeellä. Minulla toisaalta on nyt Sininauhaliiton työntekijänä vankemmat yhteydet Hjelmmanin merkitykseen järjestölle. Mutta uskallan kyllä väittää, että kollegoistani kukaan muu ei varmasti uhraisi jouluaattona aikaansa käyntiin haudalla, jonne haudattua ei koskaan edes ole tavannut. Tai mistäpä minä tuonkaan voisin tietää. Tiedän lopulta aika vähän ihmisistä, joiden kanssa vietän päivät työpaikalla.
Vuonna 2009 jouluaattona oli näin paljon lunta.
Hautakivi piti kaivaa esiin lumen alta.
Muistan miten ensimmäisen kerran etsimme Hjelmmanien sukuhautaa. Vinkkinä oli, että se löytyisi taiteilijakukkulan läheltä ja vieressä olisi Topeliuksen hauta. Vaikka silloin pitkään etsittyämme löysimmekin haudan, monet kerrat myöhemmin olemme pimeällä hautausmaalla harhailleet pitkin poikin, ennen kuin oikea paikka on löytynyt.

Topeliuksen suurikokoinen hautamuistomerkki on hyvä maamerkki valoisaan aikaan liikuttaessa. Enkeli-patsas näkyy silloin jo kauas. Mutta ensin pitää löytää oikealle hautausmaan alueelle. Edellisellä käyntikerralla painoin mieleeni, mistä portista hautausmaalle kannattaa ajaa sisään, jotta pääsee mahdollisimman lähelle taiteilijakukkulaa. Kun tämän muistin, haudalle oli helppo löytää. Aika monta vuotta sen oppimiseen kyllä meni.

Ehkä tulevaisuudessa Olga Hjelmmanin haudasta tulee joillekin muillekin jonkinlainen kohde, jossa tulee ainakin kesäkeleillä käytyä. Mukava olisi, jos joku jatkaisi perinnettämme. Jos jouluaattona asialle ei ole aikaa, niin mikään ei estä tosiaan käymästä vaikka jo ennen joulua, kuten tällä kertaa teimme. On ollut puhekin, että menisimme joskus isommalla työporukalla käymään haudalla. Tuntuu jotenkin hassulta, että tällä hetkellä olen ainut meistä, joka osaa näyttää, mistä hauta löytyy. Ehkä tämä on osa sitä hiljaisen tiedon siirtoa, jonka tärkeydestä työpaikkoja aina muistutetaan.

Ei kommentteja: