Karhu ihmisten ilmoilla

päivis: Tänään taas auki olleesta televisiosta tuli varoitus ihmisten ilmoille eksyneestä karhusta. Nyt mesikämmen liikuskeli Asikkalassa. Eipä aikaakaan, kun tuli uusi vaaratiedote, jossa luki surulliset sanat: karhu on lopetettu. Vaara oli ohi.

Pienet ja suuret pedot ovat viime vuosina hakeutuneet ihmisasumusten äärelle. Ei siksi, että ne erityisesti kaipaisivat ihmisten läheisyyttä tai haluaisivat etsiä ruokansa mahdollisista jäteastioista. Kun metsän eläinten elinpiiri kapenee rakentamisen ja uusien tielinjausten takia, on selvää, että varsinkin suurten eläinten on lähdettävä liikkeelle.

Pääkaupunkiseudulle on myös ilmestynyt lajeja, jotka löytävät täältä ruokaa, jota ennen ei ole ollut tarjolla. Ravinnoksi käyvät muun muassa kanit, mutta meillä ilveksen lukuisat vierailut kotipihallemme ovat kanien lisäksi myös esimerkiksi kauriiden ja peurojen aikaansaannosta.

Ilvekset ovat monta kertaa vierailleet pihallamme. Tässä
riistakameran kuva viime talvelta.

Tunsin suurta surua Asikkalan karhun lopettamisen johdosta. Miksi meillä Suomessa, korkean teknologian maassa, ei voida suurpetoon käyttää nukutusainetta? Sen jälkeen se voitaisiin kuljettaa jonnekin Suomessa edelleen olevista erämaista. Loppumatkan voisi tehdä vaikka helikopterilla. Afrikan luontodokumenteista tällaiset siirrot ovat kaikille tulleet tutuiksi.

Karhun ampuminen on helppo ratkaisu, sillä karhun kaatoonkin on tälle metsästyskaudelle myönnetty lähes 180 lupaa. Karhuja on siis hieman liikaakin, mutta toisaalta kaiken aikaa kannetaan huolta karhun pärjäämisestä luonnossamme.

Kun kuulin karhun ampumisesta, mieleeni tuli jälleen kerran Jarkko Laineen kirjoittama runo, jonka innoittajana aikoinaan todennäköisesti kuitenkin oli Laineen kielteinen suhtautuminen turkistarhaukseen ja sitä kautta eläinten tappamiseen. Tämä runo nousee usein mieleeni, kun kuulen Asikkalan kaltaisista tapahtumista:

Eläinten ylösnousemuksen päivänä
turkiksenne raatelevat teidät