Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 21. huhtikuuta 2016

Taas sai äänestää

päivis: Olen kai äänestänyt lähes kaikissa eduskunta- ja kunnallisvaaleissa, presidentin vaaleista puhumattakaan, aina siitä lähtien, kun täytin 18. Hauska sana muuten tuo äänioikeus. Antaa äänensä. Mistään huutamisesta tai edes puhumisesta kun ei kuitenkaan ole kyse. Jonkun kerran olen äänestänyt myös Eurovaaleissa, vaikka ne varsinkin alkuun tuntuivat jotenkin etäisiltä asioilta.

Pari päivää sitten annoin taas ääneni vaaleissa, joihin en ole koskeen ennen osallistunut äänestäjänä. Enkä kyllä muutenkaan. Äänestin HOK-Elannon edustajistovaaleissa. Täytyy myöntää, että olen kyseisenlaiset edustajistot kokenut aina niin vieraiksi, ettei asia ole voinut vähempää kiinnostaa. Ei kyllä kiinnosta nytkään, mutta kun äänestäminen on tehty niin helpoksi, ettei sen eteen tarvitse uhrata kuin yksi Nordean verkkopankin salasana, niin pitihän se tehdä. On hyvä, jos pystyy välillä uudistumaan.

Sen sijaan, että olisin kauheasti vaivannut päätäni sillä, äänestänkö jotain istuvaa kansanedustajaa - miten ne kaikkeen ehtivätkään? - vai jotain tuiki tuntematonta herraa tai narria, suurin äänestämisen syy oli, myönnän, kaikkien äänestäneiden kesken arvottava palkinto. Taisi olla kolmen vuoden ruokaostokset S-ryhmän kaupoissa tai jotain sinne päin. Jokuhan sen voittaa. Miksi se en voisi olla esimerkiksi minä? Tai jos ainakin jonkun pienemmän palkinnon voittaisi.

En siis ollut erityisen motivoitunut äänestäjä. Jos joskus tuntuu, että on ihan sama, kenelle kansaa edustamaan haluavalle äänensä antaa, edustajistovaalien kohdalla se tuntuu olevan vieläkin enemmän totta. En jaksa uskoa, että edustajiston kokoonpano ja päätökset kovin paljon vaikuttavat päivittäisiin ruoka- tai muihin ostoksiini. Suurin osa ihmisistä taitaakin ennemmin äänestää jaloillaan kuin tehdä arviota siitä, kenelle ehdokkaalle äänensä antaisi. Ja ehkä ne, jotka äänestävät, poimivat joukosta juuri noita nykyisiä ja entisiä kansanedustajia. Kovin montaa muuta tuttua nimeä en suuren ehdokaskaartin joukosta löytänyt.

Kun aikani selailin ehdokkaiden nimiä, päätin äänestää erästä entistä. En nyt kerro ketä, kun vaalisalaisuus kai koskee näitäkin vaaleja. Sattui kuitenkin olemaan henkilö, nainen, johon on ollut jossain vaiheessa jonkinlaista yhteistä tartuntapintaakin. Ja varmasti hän ymmärtää noista edustajistoasioista huomattavasti enemmän kuin moni muu ehdolle asettautunut.

Jossain vaiheessa vaalit on varmaan käyty. Saa sitten nähdä, tuliko ehdokkaani valituksi. Jos nyt valittujen listaa edes julkistetaan jossain sellaisessa paikassa, josta sen kohtuudella pystyy poimimaan. Ehkä tsemppaan sen verran, että etsin tuon tiedon, kun kerran näin pääsi käymään. Sen lisäksi, että ensimmäistä kertaa äänestin HOK-Elannon vaaleissa, ensimmäinen kerta taisi olla sekin, että osallistuin nettiäänestykseen.

Ei kommentteja: