Jouduin ihmettelemään, miksi yhtä yksinkertaista asiaa ei ole pystytty tai haluttu ratkaista, kun noinkin monimutkaisia asioita kuin geenejä luokitellaan ja otetaan talteen. Pakastetaan. Toisin sanoen tutkitaan ja tilastoidaan. Kenties kukaan ei ole edes tullut ajatelleeksi, että tämä ongelma pitäisi myös pystyä ratkaisemaan. Ihan niin kuin noista geeneistä tiedetään yhtä ja toista. Ja tiedetään, mitä on ja missä.
Puhun nyt keittiön ruokakaappien sisällöstä.
Nämä hyllyt eivät todellakaan ole silmien tasalla, vaikka niin voisi kuvitella. |
Tänään tein aivan turhia ostoksia, kun kukaan ei ole keksinyt järjestelmää, jossa voisi jostain pilvipalvelusta tarkistaa, minkä verran kaapeista löytyy pähkinöitä, vehnäjauhoja tai sokeria. Sattuneesta syystä kun en kaupassa voinut muistaa, onko niitä kaapissa vai ei. Ja kotiin tultua piti leipoa. Perunoitakin ostin turhaan.
Jos olisi esimerkiksi sellainen laite, jonka kautta voisi vilauttaa jokaista kotiin kannettua jauhopussia, ohraryynipakettia ja öljypulloa. Sitten kun noita elintarvikkeita käyttää, taas vähän vilauteltaisiin pakkausta laitteen edessä niin kuin kassatoimihenkilö tekee ostamilleni tuotteille. Ja samalla paketin voisi punnita, jolloin pilveen tallentuisi tieto, paljonko kyseistä tuotetta on jäljellä.
On turha ihmetellä, miksi kaapit ovat niin täynnä tavaraa, kun millään ei voi tietää tai muistaa, mitä siellä on. Nyt siis vehnäjauhoja, rusinoita, pähkinöitä, vaniljasokeria, melkein tavallista sokeria ja ties mitä on tuplamäärä. Myös ketsuppia tulee usein ostettua turhaan. Ehkä tästä samasta syystä myös puolityhjiä tai -täysiä mansikkahillopurkkeja löytyy jääkaapista enemmän kuin kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti