Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Käytöstapakysely

päivis: Hesari selvitti äskettäin, miten moni - tai harva - tervehti kuskia bussiin noustessaan. Matkustajien tarkkailun tuloksena lehti julkisti, että alle 40 bussimatkustajaa 250:stä tervehti kuskia ääneen. Hesarin selvitys herätti kovasti keskustelua muissakin medioissa.

Tuon innoittamana lehti teki netissä käytöstapakyselyn, johon tuli noin 6000 vastausta. Siinä 90 prosenttia vastaajista väitti tervehtivänsä bussikuskia. Ero aikaisempaan havainnointiselvitykseen oli siis melkoinen.

Voi olla, että kysymyksenasettelu on ollut taas sellainen, että se ei ole sallinut kuin yhden vastausvaihtoehdon. Jos itse vastaisin, niin oikean vastauksen saamiseksi pitäisi voida kertoa, että tervehtiminen vähän riippuu tilanteesta. En yleensä tervehdi kuskia, jos hän katselee jonnekin muualle kuin oven suuntaan. Minusta se on silloin merkki siitä, että kuskia ei voisi vähempää kiinnostaa, millaista väkeä ovesta lappaa sisään.

Hesari kyseli myös hississä tervehtimisestä ja naapurien tervehtimisestä. Hississä ei tervehtimistä yleisesti pidetty tarpeellisena. Naapurien moikkaaminen sen sijaan kuuluu hyvään käytökseen. Jorman kanssa kulkiessa olen törmännyt tilanteisiin, että kuskin ja kanssamatkustajien lisäksi tervehditään myös mahdollisia eläinmatkustajia. Varsinkin niitä. Lentokoneen vierustoverille pitää esitellä itsensä ja sanoa kättäpäivää. Kättelemättä ei monesta muustakaan tilanteesta selviä, mikäli haluaa seurata Jorman esimerkkiä. Täytyy myöntää, että joskus käteltävät ovat olleet sen sortin tahmatassuja, että mielelläni jättäisin kättelyn väliin.
Jonkinlainen tervehtiminen varmaan tähänkin kohtaamiseen on liittynyt.
Jos ja kun Jorman tavat ovat hyvää käytöstä, sen joukkoon kuuluu silloin myös kaksipyöräisen kyydissä ollessa liikennevaloissa viereen pysähtyneen toisen kaksipyöräisen kuskin tervehtiminen. Moinen hyvä käytös saa minut joskus jupisemaa, että "voi ei". Tosin täytyy myöntää, että noista tervehtimisistä on toisinaan seurannut ihan hauskojakin kohtaamisia.

Bussista poistumisesta Hesari ei tainnut kysyä mitään. Joskus vuosi sitten matkustin Jyväskylässä paikallisbussilla ja olin aivan hämmentynyt, kun huomasin varsinkin nuorten huikkaavan kuskille kiitokset bussin keskiovesta poistuessaan. Itseltäni jäi kiitos lausumatta. Mutta minähän en olekaan nuori. Pidin havaintoani jonain jyväskyläläisenä erikoisuuteena. Sitä se ei kuitenkaan ole. Viikko tai pari sitten olin Vantaan puolella bussin kyydissä ja mitä kuulinkaan. Kiitos, kiitti. Itseltä jäi taas väliin.

Ei kommentteja: