Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Meri-Teijo

jormas: Eilen päivis sivusi blogissaan meidän Meri-Teijossa olevaa, Suomen pienintä tonttia. Sitä se varmasti onkin kunnes joku uskomuksemme vääräksi osoittaa. Nythän olemme laajentaneet tiluksiamme ja aiemman 24 m2 lisäksi syksyllä hankimme lisää maata 18 neliötä. Joten yhteensä vierekkäiset palstat ovat reipas 40 m2, joten kyllä siihen passaa kesällä Matkakodin parkkeerata ja pulahtaa viiden metrin päässä olevaan mereen uimaan.

päivis ja Niilo Meri-Teijossa "omalla maalla"
Meri-Teijon Matildedahlin sataman uudistus laitureineen ja uusine klubirakennuksineen on edennyt huimaa vauhtia tähtäimenä, että toukokuussa on avajaiset. Hieno juttu ja hieno paikka. Tänään kevätkelikin oli oikein suotuisa varmastikin kolmen taivaalla kaartelevan merikotkankin mielestä.

Matkaa Jokilaaksosta on Salon laitamille 150 kilometrin molemmin puolin. Ja ajoon aikaa menee elokuvan keston verran, ehkä hieman vähemmänkin, varsinkin jos ajelee Turun moottoritietä. Ensi kesänä on tarkoitus viettää aikaa jokunen tovi enemmän kauniissa ruukissa, kun Matkakotiparkkimme tasauskin näytti valmiilta.

Joskus on tullut tehtyä epäonnistuneita hankintoja, mutta se sama hulluus on myös saanut aikaan sen, että joistakin kaupoista on jäänyt onnistumisen maku. Osa Satamaparkki-tilasta on sellainen. Kun käytännössä tyhjätasku olen, on hyppysiin jäänyt pääsääntöisesti vain niitä hankintoja, joissa muut eivät ole nähneet mitään järkeä. Sillä niissä missä muut näkevät järkeä, on näiden näkijöiden joukossa myös rahamiehiä ja -naisia, jotka koppaavat em. hankkeet itselleen lihavampien rahamassiensa ansiosta.

Mutta hyvä näin. Hulluja hankintojani ovat työvuosiltani Sininauhasäätiö ja Jyväskylän Katulähetys pullollaan, joita riittää myytäväksi saakka nykyisille vallanpitäjille. Rahaa siinä lystissä menee, sillä moni hullu hankinta olisi ennen myyntiä kaivannut jalostamista. Sitä ei valitettavasti tapahdu joko näkemysten puutteen vuoksi tai siksi, että pelissä eivät ole omat rahat. Osaamisesta se ei nimittäin ole kiinni, sillä sitä on maailma täynnä, jota voi ostaa rahalla.

Omia hulluja hankkeita ovat olleet Keuruun Haapamäellä Syrjäntakanen, Tuusulan Myllykylässä Jokilaakso ja Salon Meri-Teijossa Satamaparkki. Toki muitakin on, joista kerron ehkä joskus.

Ei kommentteja: