Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 15. joulukuuta 2015

Äijäaamiaisella

päivis: Jorma sai IKH:n Vantaan liikkeessä asioidessaan kutsun aamupalalle. Se oli tänään. Tietysti piti osallistua, vaikka väitetäänkin, ettei ilmaisia lounaita ole. Tuskin siis aamupalojakaan. Minullekin käynti aamupalalla maksoi vähän alle kympin, kun keksin liikkeen vaateosastolta ohuen puuvillapipon. Juuri sellaista olin kaivannutkin. Tärkeää oli myös, että pipossa lukee Safety first, mutta olisin sen ostanut ilman painatustakin.


Pitkän smoothiemaratonin jälkeen Jormankin
mielestä oli varmaan mukava syödä välillä
äijämäistä aamupalaa.
IKH on lyhennys nimestä Isojoen Konehalli. Meille sieltä on ostettu nimenomaan koneita, mutta myös kaikenlaista pienempää tilpehööriä ruuveista lähtien. Paikka on siis takuuvarma äijien kauppa.
Asiakasaamupala on mukava idea saada asiakkaita myymälään, vaikka suuri osa varmaan kävikin vain syömässä. Pihan automäärästä päättelin, että nälkäisiä on paljon, sillä yleensä IKH:ssa käydessä vapaista parkkiruuduista ei ole puutetta.

Paikalla oli ennalta odotetusti lähestulkoon vain miehiä. Parin naismyyjän lisäksi bongasin ainoastaan yhden naisen aamupalapöydässä. Hänenkin vaatetuksestaan saattoi päätellä, että rouva oli ehkä konealan yrittäjäperheestä. Miksei vaikka yrityksen johtaja. Joskus vain on olevinaan niin vaikea uskoa, että joku rekkafirma luottaa naisjohtajaan tai peräti omistaja on nainen. Niin kuitenkin on laita joissakin raskaan kaluston firmoissa. Ihan joka alalla ei ole naisilla lasikattoa. Ei nyt enää eduskunnassakaan, kun pääsihteeri Tiitisen seuraajaksi valittiin nainen. Ensimmäinen lajissaan.

Eksyin eduskuntaan, kun piti kirjoittaa, mitä äijäaamiaisella oli tarjolla. Pelkäsin pahinta, mutta aamupalapöytä oli kuitenkin täynnä kasvissyöjällekin sopivaa syötävää: sämpylää, vihanneksia, juustoa ja uunissa paistettua perunaa. Munakasta en voinut ottaa, koska sen sekaan oli piilotettu makkaranpaloja. Soin sen äijille.

Ei kommentteja: