Sosiaalinen media ja minä

jormas: Toissa päivänä lupasin, että palaan sosiaalisen median vaikutukseen oman kokemuksen kautta jahka olen jo kertaalleen julkaisemani tekstin "siivonnut". Joten tässähän tämä.

Me asumme luonnon keskellä, jonne ensimmäiseltäkin yleiseltä tieltä on matkaa lähes puoli kilometriä, tarkemmin noin 350 metriä. Mutta siitä huolimatta pihaamme osuu silloin tällöin vieraita, joilla minut nähdessään on omastakin mielestä pallo enemmän tai vähemmän hukassa. Tämä on tarina yhdestä tällaisesta omien polkujensa kulkijasta, joka ansaitsee julkisuutta vähintäänkin turvapalveluja tuottavan yrityksen asiakkaiden, mutta ehkä myös yrityksen itsensä vuoksi. Tässä yksi syy tähän kirjoitukseen.

Nimittäin lähes läpipääsemättömään pajukkoon oli tiensä osannut henkilöauto, jota rekisteritunnuksen perusteella ei omista, mutta hallitsee henkilö, jolla numeropalvelutietojen mukaan on ihmisen turvaksi myytäviä palveluja ja laitteita myyvän yrityksen hallinnassa oleva puhelin tai ainakin numero. Joka ei vastannut parin päivän viiveelläkään soittooni eikä jättämääni soittopyyntöön. Tässä toinen syy kirjoitukseen.

Edellä mainitulle yritykselle sekä sen asiakkaille tämä asia kuuluu myös siksi, että löysin auton viime sunnuntaina mailtamme pajukon keskeltä lukitsemattomana. Täynnä turvapalveluihin liittyvää tarviketta ja osaa sekä pitkin autoa hujan hajan olevia asiakkaiden kanssa tehtyjä ja allekirjoitettuja sopimuksia. Valistunut veikkaukseni on, että yksikään ei olisi tehnyt sopimusta, jos hänellä olisi ollut käsitys kuinka sopimuspaperit on "arkistoitu" tai edes tilapäisesti maillamme lukitsemattomassa autossa. Vaikka auto ei luonnollisesti ollut keskellä metsää lukitsemattomana kauaa, kertoo se paljon huolellisuudesta. Tässä kolmas syy kirjoitukseen.

Alla selitän valokuvien sekä tekstien kera kuinka suuren työn kuljettaja oli tehnyt päästäkseen sinne, mistä ei enää päässyt eteen päin kuin jalkaisin. Sillä kun aikani venttailin ja soittelin auton torvea, niin sieltähän tämä "turvapalvelumies" tuli pitkin pajukoita metsän toiselta puolen kylältä ties mitä tarvikkeita ja osaa molemmat kädet täynnä. Kyseinen, oletettu arkemme turvaaja sanoi, että ei ole auton haltija ja voivansa vetää minua lättyyn, kun meuhkasin ja kysyin, että hyppääkö hän myös kaivoon, jos auton navigaattori niin kehottaa. Sanoi jättävänsä väkivallan teon tekemättä koska olen vanha, tyhmä mies, joka ei ymmärrä mistään mitään. Lättyyn lyömiseen suhtauduin tavoilleni uskollisesti ja herrasmiesmäisesti todeten, että eikö tämä tapaaminen riitä, vaan haluaako herra uuden tapaamisen raastuvassa. Tässä neljäs syy kirjoitukseen.

Vaikka en ole juuri pitänyt tapanani elvistellä menneisyydelläni, niin tilanteessa muistui elävästi mieleen ihan kelpo kaverini, joka steroideja aktiisesti popsivana älyn jättiläisenä koppasi minut tukevasti kainaloonsa laittaen 9-millisen ohimolleni ja kysyi: "Losautanko Soini tästä vai tästä siirtäen pyssyn omalle ohimolleen?" Totesin, että jos minut ammut, on saletti että minun vaikeuteni loppuvat siihen ja sinun alkavat. Pupu tai citykani kyllä ilmoitteli pöksyissäni olemassa olostaan. Huimina vuosinanikaan en ole ollut voimamies, mutta minulla on aina ollut pussissa sen verran hilloja, että olen tarvittaessa voinut ostaa sitä hulluutta, mikä on monella päässä. Joten poliiseja en ole tarvinnut kuin kuittaamaan ilmoituksen, jolla on silloin tällöin saanut vakuutusyhtiöltä jotakin.

Poliisilla ei ole halua tai aikaa enää niin sanotuille pikkujutuille muuta kuin liikenteen valvonnassa. Hyvä sekin. Tästä kuitenkin seuraa, että ihmisten oikeuden taju muuttuu tai vaihtaa ainakin paikkaansa. Kaikesta siitä mihin virkavaltakaan ei enää syystä tai toisesta puutu, tulee ikään kuin sallittua ja enemmän tai vähemmän laillista. Joka osaltaan saa aikaan, että yritysten, yksityiset ihmisten ja heidän omaisuutensa suojaamisesta leipänsä hankkivat toimijat saavat enemmän jalansijaa. Sekin voi olla hyvä asia. Maailma kuitenkin menee joiltakin osin yhä hullummaksi ja ainakin viikonloppuisiniltaisin sekä öisin pitää joukkoliikennevälineissä olla pääkaupunkiseudulla "turvemiehiä" takaamassa ihmisille turvallista matkustamista.

Voisi ajatella, että tämä liikennemerkki kertoo, että tie päättyy, sanoo karttaohjelma mitä tahansa

 

Seuraavan huomion voisi tehdä, kun joutuu nousemaan autosta avaamaan porttia

 

Ajoneuvolla ajo kielletty merkin alla oleva lisäinfo auttaa ymmärtämisessä

Mutta omia polkuja kulkevaa ei pysäyttänyt vielä tämäkään kettinki, vaan matka jatku
 autolla kunnes sillä ei enää päässyt eteen päin, vaan oli siirryttävä jalkamieheksi

Aamulla huomasin postimiesten ja -naisten iloksi laittamme kukka-amppelin tienvierestä kadonneeksi

Suunnilleen yllä olevan tarinan jaoin sosiaalisessa mediassa. Parin tunnin kuluttua soitti nöyrä auton omistaja, että hän saa työpaikasta kenkää, jos en mitenkään voi poistaa kirjoitusta. Lupasin tehdä sen, jos anteeksipyyntönä auton omistaja tai hänen autollaan maillamme kulkenut muukalainen tuo tyhjäksi jääneeseen koukkuumme kukka-amppelin. Sanan säilällä huiskimisessakin on minulla nimittäin rajani.

Alkuperäisessä kirjoituksessa mainitsin, että jätän toistaiseksi salaisuudeksi, onko minulla tallennettuna kamerakuvaa myös postilaatikolta. Siinä olikin kukan anastajalle pohtimisen paikka. Että tuoko vanhan vai ostaako uuden. Joka tapauksessa koukkuun ei ilmestynyt uutta kukkaa, vaan alkuperäinen. Jolla tämä maillamme omia polkujaan kulkenut naulasi itseensä silmissäni muiden meriittien joukkoon myös varkaan leiman. Jonka henkilötiedot saatan ilmoittaa poliisille, jos ja kun mailtamme jotain katoaa seuraavan kerran. Että tämä tyyppi on vienyt aiemminkin.