Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Hyvä mieli voi olla ihan riittävä palkka

jormas: Tuusulassa on pieni yhdistys. Elämän tähden ry, jonka tarkoitus on ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin lisääminen. Emme tee sitä palkatun työvoiman avulla, vaan haluamme osaltamme olla hyödyksi ja kantaa muulla tavoin yhteiskuntavastuuta.
 
Meillä on Hyrylän keskustassa Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppa-kohtaamispaikka. Siellä tarinoimme, annamme ja myymme meille lahjoitettua tavaraa. Ruokimme myös lintuja ja oravia, juomme kahvia sekä parannamme maailmaa. Ulkoiluttajansa mukana tuleva koirakin saa oman makupalansa ja aina silloin tällöin koiraseuraakin.
 
Olemme osaltamme poistamassa ihmisten yksinäisyyttä ja tarpeettomuutta.
Joku meistä on työkokeilussa ja saa 4 tunnin vastuunkantamisestaan 9 euron korvauksen, joku on mukana muuten vaan ja saa itselleen jotakin lahjoitetun tavaran joukosta. Joku ei halua sitäkään. Me kaikki saamme tekemisistämme kuitenkin hyvän mielen. Tähän joukkoon kuulun itsekin. Joku tulee mukaan kerran viikossa, joku joka päivä ja joku silloin tällöin. Epäonnistumista koemme vain silloin, jos joku lähtee meiltä huonommalla mielellä kuin tullessaan.
 
Tämän kaiken on mahdollistanut ”Poliisi Laineen talon” nykyinen omistaja, joka ei ole perinyt meiltä vuokraa. Vuokraan tämä lysti kaatuisikin, sillä käytetyt tavaran myynnillä olemme juuri ja juuri kyenneet maksamaan sähkön ja lämmityksen.
 
Mutta mielensä voi pahoittaa laillani myös muuten. Luin nimittäin 4.6. Keskarista Yrjö Sarasteen Lukijalta-palstan kirjoituksen, että "yhdeksän euron päiväpalkka on vääryyys". Kirjoitukseen oli saatu mahtumaan niin monta asiavirhettä, että lehti tuskin antaisi palstatilaa niiden kaikkien korjaamiseen. En siis edes yritä.
 
Yhteiskunnassamme on edelleen niitä, jotka haluavat olla itselleen ja muille hyödyksi kantamalla yhteiskuntavastuuta tavalla tai toisella. Jotkut sanovat sitä usein vapaaehtoistyöksi. Jos siitä voi vaivanpalkkaa saada muutaman euron, niin joitakin tuntuu sekin närästävän. Tietysi olisi hienoa, jos kaikille halukkaille olisi palkkatyötä. Mutta palkkatyön rinnastaminen meillä ja muualla tehtävään vapaaehtoistyöhön tai työkokeiluun on huonon mielen huono tuotos. Väärin ymmärtämisen lisäksi lähes kaikkea toki voi myös käyttää väärin.

2 kommenttia:

heikki nordfors kirjoitti...

Laittakaa nyt hyvät ihmiset tuo pihakyltti jollain kiinni ja kukas sitä pitää kun Niilo on tauolla. Taidampa nykästä kirjeen Anja Eerikäiselle moisesta.

For life kirjoitti...

jormas: Kaiken maailman virattomat eläkeläispapparaiset vielä puuttuvatkin työkoirien puurtamiseen. Ja uhkailevat vielä jo muille laitumille menneillä.