Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 15. toukokuuta 2015

65-vuotta on lasissa huomenna

jormas:Vuosikymmenten saatossa on tullut vietettyä syntymäpäiviä monellakin tavalla. 50-vuotispäivien pirskeet oli meikäläisittäin isollaan, kun juhlin niitä Jyväskylässä Tekevä-säätiön tiloissa ja kanssa. Mukana touhuissa oli myös silloinen työnantajani Jyväskylän Katulähetys ja Sininauhaliitto säätiöineen.

Voisi ehkä ajatella, että niiissä ympyröissä olen tehnyt merkittävimmän osan niin sanotusta elämäntyöstäni. Juhlissa Sinibaareineen keräsin krääsää ja rahaakin itselleni. Ja leikkautin tukkani ensi kerran kokonaan pois. Leikkaajana oli Sininauhasäätiön ensimmäinen ja ainut toiminnanjohtaja Esa Toivari.

Rahaa keräsin kymmenen vuodenkin kuluttua, kun 60 tuli täyteen. Paikkana 60-vuotiskarkeloissa oli Sininauhasäätiön sakraalitila Hämeentiellä, jota voisi kirkoksikin kutsua. Kirkkonsa on Sininauha myynyt, mutta muistot ovat jäljellä, Mukavat ja vähemmän mukavat.

Itsekkyyteni oli hieman väistynyt tai ainakin muuttunut, sllä kohde lahjoille oli sillä kertaa asunnottomat. Kun ottaa huomioon, että pohjaksi synytymäpäiväkassaan lahjoitti entinen kansanedustaja Juhani Sjöblom sen vuoden sopeutumiseläkkeensä, liki 20 000 euroa, oli keräyssumma kaikkinensa melkoinen. Vaikka sanotaankin, että kissa se on kuin kiitoksella elää, niin Sininauha ei edes kiittänyt 20 000 -30 000 euron lahjoituksesta.

Se muisto on minulla samassa nipussa sen kanssa, kun toimin Sininauha Oy:n toimitusjohtajana vuoden. Tekemästäni luvattua korvausta ei minulle ole vieläkään maksettu. Joten "en ole katkera, mutta kuitenkin", laulaa joku. Mutta näillä mennään elämänmakuista taivalta edelleen.


Tällä kertaa täytän 65-vuotta, jota sitäkin on monella tapana juhlia. Tai olla matkalla, kuten minä nyt päiviksen kanssa Pietarissa. Mutta ensi maanantaina olen takaisin ja tarjoan kaikille kahvia ja kakkua Elämän tähden ry:n Omia polkuja kulkevien kivijalkakaupalla - kohtaamispaikalla Hyrylän keskustassa, Kaupparaitti 5.

Jos joku jollain tavalla muistaa, on kohde Elämän tähden ry:n tekemä työ. Se voi olla joku summa, roponen kahvikassaan tai jotain muuta. Tai voihan tilillemmekin jotain laittaa KSOP (FI08)529081-20013983. Mutta voi se olla jokin käytetty tavarakin, jonka myymme sitten kivijalkakaupalla. Mutta aivan yhtä mukavaa on sekin, jos vaan poikkeatte muuten vaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!