Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kasvissyöjän pääsiäinen

päivis: Minulta on säännöllisen epäsäännöllisesti kyselty joulun alla, että mitä voin syödä jouluna. Huoli on liittynyt siihen, kun en syö lihaa. Kysyjien luulisi kuitenkin tietävän, että jouluna pöydät notkuvat syötävää, joka hyvinkin kelpaa kasvissyöjälle, mutta ei ehkä kuitenkaan vegaanille. Sellainenhan itse en ole ja sen varmaan kysyjätkin ovat tienneet.

Sen sijaan kukaan ei ennen pääsiäistä ole vaivautunut kyselemään, mitä syön, kun pääsiäispäivien pääruokana on lammas. Pääsiäiseenhän ei liity mitään kasvisruokaperinteitä, kuten jouluun liittyvät monenlaiset laatikkoruoat. Mämmillä en kuitenkaan nälkääni tyydytä, enkä pashallakaan. Kumpaakaan ei edes tullut ostettua. Mämmiä varmaan olisin hankkinut, mutta kas kummaa, se oli tänään loppunut Tammiston Lidlistä.

Kun kukaan muu ei ole pääsiäisen syömisistäni kysellyt, olen sitä viime päivät itse pohtinut. Jorma hankki karitsan lihaa, jonka paistoin torstaina illalla. Pitkäperjantaiksi keksin paistaa puffipizzan. Se on lehtitaikinapohjalle paistettu pizzamainen ruoka, jolla ei ole tähän asti ollut mitään tekemistä pääsiäisen kanssa. Ehkä se on jatkossa meidän pitkäperjantain perinneruokamme.

Mutta tänään ollaan vasta pääsiäisen puolivälissä. Olisi ollut mukavaa pyöräyttää jotain pääsiäiseen sopivaa kasvisruokaa, mutta kun en keksimälläkään keksinyt, mitä se voisi olla. Ehkä sellaista tosiaan ei olekaan.

Tämä ainakaan ei ole pääsiäisen perinneruokaa.
Tänään sitten Jorma söi karitsaansa ja minä vähän epämääräisen näköistä kananmunakastiketta uunissa paistettujen bataattiranskalaisten kanssa. Lisäksi Lidlistä, jossa mämmiä ei enää ollut, ostin rasian Hollannissa tehtyä amerikkalaista kurkkusalaattia. Pussillisessa avocadoja oli yksi riittävän kypsä avocado, joka myös päätyi lautaselleni. Eilistä puffipizzaakin oli vähän jäljellä, joten söin palan sitä. Ruoka oli ihan kelvollista, mutta silti jäin kaipaamaan jotain oikeasti pääsiäiseen liittyvää perinneruokaa. Mitähän se voisi olla?

Ei kommentteja: