Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Toiselta opiksi ottaminen

päivis: Katseltiin nauhoittamaamme tanskalaista sarjaa nimeltä 1864. Siinä vanha sotamarsalkka kehui oppineensa sodankäyntiä viholliseltaan, Napoleonilta. Siitäpä tuli mieleen, että miten tietoisesti tai tiedostamatta otamme opiksemme toisten tavasta tehdä asioita? Vai otammeko ollenkaan?

Ajattelen, että toisten tavoista oppiminen tai peräti apinointi on tietoista. Jos itsellä on vaikka esimies, jolla selvästi on joku linja tavassaan toimia, pitää varmaan osata kiinnittää siihen huomiota, jos itse mahdollisena esimiehenä haluaisi tehdä samalla tavalla. Tai myyjä voi seurata toisten myyjien tapaa tehdä työtään. Voi olla, että opettajaksi opiskeleva muistaa omilta kouluajoiltaan jonkun hyvän opettajan ja omaa uraa aloitellessaan päättää tulla samanlaiseksi opettajaksi. Tai jos muisto onkin ikävä, päättää, ettei varmasti itse toimi samalla tavalla.

Moni asia tulee opittua omasta kodista. Hyvässä ja pahassa. Paljon puhutaan siitä, että monet tavat periytyvät. Jos isä lyö, poikakin lyö. Jos äiti ei polta, ehkä tytärkään ei ole kiinnostunut aloittamaan tupakointia. Monia opittuja asioita tulee silti varmaan toistettua täysin näppituntumalta sen kummemmin asiaa tiedostamatta. Ehkä jonkun kriisin yhteydessä korkeintaan havahtuu huomaamaan, että näinhän se isäkin/äitikin tosiaan aina teki.

Lähes jokainen auton rattiin istuva hankkii ajokorttinsa autokoulun teoria- ja ajotunneilta. Opetus on periaatteessa sama kaikille, mitä nyt opettajat ovat erilaisia. Kaikkien on kuitenkin käytävä samat opit läpi ja vielä tentittäväkin ne. Ja on onnistuttava asiallisesti myös inssiajossa. Silti maanteillä kaahaa jos jonkin näköistä kuskia.

Varsinkin nuoremmista autoilijoista useimmat ovat luultavasti istuneet eräätkin kerrat isän tai äidin kuljettaman auton kyydissä ennen kuin ovat itse tulleet ajokortti-ikään. Jos oma vanhempi on kuski, jonka mielestä kaikki toiset tiellä liikkujat ovat ääliöitä ja osaamattomia, lapsi takuuvarmasti painaa saamansa arviot mieleensä ja todennäköisesti hänestä itsestäänkin tulee samanveroinen auton ratissa meuhkaaja.

Kaikkia asioita ei kuitenkaan opita kotoa eikä koulustakaan. Jostain kuitenkin tulee yhä yleisemmältä tuntuva tapa kohdistaa väkivaltaa täysin sivullisia ja tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Jorma puhuu usein väkivallasta väkivallan vuoksi. Joidenkin mielestä on vain niin kiva satuttaa toista. Joskus se on puolustuskyvytön vanhus, joskus yhtä avuton lapsi. Pahaa jälkeä syntyy, vaikka kohteena olisi täysissä voimissaan oleva aikuinenkin, jos päälle kävijöitä on useampi kuin yksi. Tämä on ikävää, sillä väkivallan lisääntyminen lisää myös pelon ilmapiiriä. Itsestäni huomaan, että vaikka en suoranaisesti pelkäisi, olen monissa kohdin alkanut ottaa huomioon väkivallan vaaran. Se ei tunnu hyvältä.


Ei kommentteja: