Tikusta asiaa

jormas: Joskus ja itse asiassa aika useinkin on blogin äärellä olo, että ei ole ainuttakaan aihetta saati asiaa mistä kirjoittaisi. On ikään kuin tyhjä olo. Kuitenkin maailma on täynnä asioita, joista voi kirjoittaa. Eikä kukaan estä kirjoittamasta asian vierestä. Mutta ainakin itse koen, että pitäisi olla jotain sanottavaa. Ehkä joskus onkin ja sinällään harvinainen palaute on mieluista luettavaa riippumatta sen laadusta. Kirjoittamisen laaturiman kyllä laitan aivan itse; minne tai mille korkeudelle sen sitten milloinkin laitankaan. Sillä mitä se muille kuuluu mitä kirjoitan tai kirjoitanko lainkaan? Varsinkaan, jos en mene henkilökohtaisiin loukkauksiin. Sitäkin joskus tulee ymmärtämättömyyttään harrastettua, sillä ei ole kirjoittajan päätettävissä, mistä kukin loukkaantuu tai vetää herneen nenäänsä.

Parikin kertaa tämän aamun aihetta pohtiessani, on mielessä pyörinyt, että sitähän voisi kirjoittaa vaikka tulitikusta. Tai vähän laajemmin tikusta. Voisi tehdä tikusta asiaa. Tänä aamuna Googlea penkoessani huomasin, että tikusta on niin paljon tarinaa, että yhteen meidän mittaiseen blogiin niistä mahtuu vain pikku raapaisu. Mutta seuraavassa aiheesta jotain.

Joku saattaa seistä rannalla liikkumatta, tyhmä ilme kasvoillaan kuin tikku paskassa, vaikka kaveri on hukkumassa järveen. Toinen taas ei sorkkisi sitä itseään edes tikulla.

Sitten voi tehdä tikusta asiaa, johon taitaa liittyä Maiju Lassilan tarinakin "Tulitikkuja lainaamassa". Sillä reissulla meni jokunen tovi ja asiaakin oli ainakin yhden suomalaisen elokuvan verran.

Muistelen, että kakarana leikittiin sellaista leikkiä kuin "kymmenen tikkua". Siinä tikut aseteltiin jonkun polkaistavan keinulaudan päälle ja yksi etsi muita piiloista. Ja jos leikissä oleva onnistui pomppaamaan laudalle kesken etsinnän ja tikut lensivät mikä minnekin, saivat jo kiinni jääneet lähteä livohkaan. Aikaa uuden piilon löytymiseen oli kunnes etsijä oli kerännyt tikut takaisin laudalle. Leikki taisi olla sukua, "Sen ja sen nimet kirjoissa ja kirjan kannet kiinni" leikille

Monelle on tuttu termi, ettei ole itse tai toinen laittanut tikkua ristiin koko asian puolesta. Joskus termiä käytetään silloin, kun asia ei ole tekemisen arvoinen tai sitten aivan päinvastoin. Asia voi olla tai tullut niin vaikeaksi, etten joku tee mitään sen eteen.

Ainakin yhden sukupolven ajan yksi eniten lapsia varoitelluista aiheista oli, että tulitikuilla ei saa leikkiä. Tulipalon sytyttäjäkin toi mieleen tulitikut. Jouluiset talikynttilät sytytettiin nimenomaan vain ja ainoastaan oikeaoppisesti tulitikuilla. Ja näin tekivät jotkut vannoutuneet piipunpolttajatkin, joiden piipullista ei saanut edes sytyttää bensiini- ja vielä vähemmän kaasusytyttimellä. Partiolaisten ja monen eränkävijän varusteisiin tulitikut taitavat kuulua edelleen.

Tulitikuilla on tehty monen monta toinen toistaan vaikeampaa älytehtävää. Niitä on käytetty mitä erilaisimmissa askartelutehtävissä, niistä on kasattu torneja ja pinoja sekä purettu niitä muita tikkuja  liikuttamatta tikku kerrallaan. Joten kyllä varoituksista huolimatta oli ja on vieläkin myös hyväksyttyjä tulitikkuleikkejä.

Suomessa on ollut useampiakin tulitikkutehtaita ja tulitikkurasioiden etiketin olivatkin aikoinaan postimerkkien kaltainen keräilykohde. Viimeinen taisi olla Jyväskylän maalaiskunnan Vaajakoskella. Tuusulan Jokelassakin oli oma tulitikkutehtaansa. Sen sijaan tulitikkukasvi ja tulitikkukala ovat edelleen olemassa.

Aivan oma lukunsa ovat tulitikkujen lailla maailmanlaajuisesti tunnetut, puiset hammastikut. Luulen, että puisia hammastikkuja ei ole onnistunut mikään syrjäyttämään edelleenkään, vaikka on olemassa ties mitä muovisia valmisteita kuten hammaslankojakin.

Kuvan metallinen hammastikkukotelo tai -rasia oli aikoinaan esimerkiksi Helsingin jakamissa muisto- tai lahjaesineissä. Saattaisi olla keräilytavaraakin, joten tervetuloa Kivikylän kerma hieromaan kanssani vaihtokauppoja.

Tikut ovatkin poikineet monta tarinaa, joille voi nauraa, olla nauramatta tai suhtautua jotenkin muuten. Tässä yksi Hikipediasta poimittu:

"Tulitikku on erittäin harvinainen tulentekoväline. Tulitikku keksittiin vuonna 2004. Tulitikku koostuu kahdesta erillisestä osasta, jotka on liitetty yhteen: tikkuosasta (Valmistettu Amazonin uhanalaisista puista), sekä seos-osasta. Ensin Amazonilla kaadetaan 13 puuta yhtä tikkua varten. Sitten puista irrotetaan parhaimmat palat ja sitten puista saatu priima-aines hitsataan yhteen. Seos tikun päähän valmistetaan niin, että ensin tikun pää kastetaan koskenkorvaan, ja sen jälkeen tikkua pyöritellään norsun ulosteessa, joka onneksi onkin ilmaista kehitysmaissa.

Normaali tulitikku on noin 14,7 senttimetriä pitkä, ja ne yleensä katkeavat syttymättä. Tulitikkuja on saatavilla myös Limited edition -versioina, jotka ovat:

• Super thin (pituus normaali, erittäin ohut)
  
• Mini size (Koko 2,5 senttimetriä, erityisesti uudenvuoden juhliin)
  
• King size: (Pituus noin 14,2 metriä)

Tulitikun saa paremmin syttymään, jos ensin lämmittää sitä noin kaksi ja puoli tuntia auringossa. Talvella temppu ei toimi, joten silloin pistetään sormet ristiin ja rukoillaan, että nuotio syttyy.

Mikäli tulitikku ei kuitenkaan meinaa syttyä ja takkakin pitäisi saada sytytettyä pikapuoliin, kannattaa vaikka sytkärillä lämmittää tulitikun päätä niin se syttyy helpommin."