Noin vuosi sitten Tuusula tuli paremminkin tutuksi, kun suoritin taksikortin paikallistuntemuskokeen. Taksia ei ole tullut ajettua, joten katujen ja teiden nimet alkavat vähitellen taas kadota mielestä.
Kun tulin Keski-Suomesta Helsinkiin töihin reilu 12 vuotta sitten, aika nopeasti opin tuntemaan kaupungin pääväylät ja vähän sivukadutkin. Voin silti joskus eksyä kantakaupungissa, varsinkin jos liikun autolla. Eräänkin kerran olen harhaillut jossain Töölön tai Rööperin kulmilla. Mutta aina olen lopulta löytänyt perille.
Espoo sen sijaan on jäänyt minulle täydelliseksi mysteeriksi. Että voikin olla vaikeasti hahmotettava kaupunki!
Tänään minun piti vielä pitkän työpäivän jatkeeksi lähteä Espooseen purkamaan valokuvanäyttely Tapiolasta. Luulin löytäväni Kulttuurikeskuksen, koska pari viikkoa aikaisemmin olin saman näyttelyn käynyt sinne pystyttämässäkin ja löytänyt paikan. Helsingistä Mäkelänkadulta ei kuitenkaan ollut ihan helppo lähteä suunnistamaan kohti Tapiolaa, kun puhelimen gps-paikanninkin innostui vähän väliä hyppäämään pois päältä.
Espoon kaupungin sivuilta löytyy muun muassa tämäkin kuva. Vaan missä mahtaa sijaita Soukka ja kuvassa näkyvä ostoskeskus? |
Jos on mahdollista välttää käyntiä Espoossa, teen sen mielelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti