Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 9. tammikuuta 2015

Mielikuvitustarina

jormas: En malta olla jatkamatta päiviksen eilistä holhoamista ja alkoholimainontaa käsittelevää juttua. Sen mukaan työvaatteetkin, joissa on väkevä viinamainos, on säilytettävä työpaikalla.
Oikein sieluni silmin näin aamuyön hiljaisina tunteina, ravintoloiden jo sulkeuduttua tarjoilijan kulkevan autioita syrjäkatuja kotiaan kohti taatusti läpinäkymätön kassi olallaan. Siinä hän lakia uhmaten kiikutti työvaatteitaan kotiinsa pestäväksi.
Niitä hän hankasi puhtaaksi oman toilettinsa käsienpesualtaassa, ovi taatusti takalukossa. Hän ei uskaltanut pestä niitä talon pesutuvassa, vaikka hänellä sinne oma, yksityinen pyykkivuoronsa olikin. Hän pelkäsi, että koska pesutupaan on avain muillakin talon asukkailla, niin joku jääkiekkoa tai vastaavaa harrastava nuori voi nähdä pesukoneen lasiluukusta masiinassa pyörivän tarjoilijan takin rintapielessä olevan whiskymainoksen.
Mutta sieluni näkemä tarina ei pääty tähän, sillä tarjoilijapolo, vaikka tarkka olikin, teki virheen. Koska oli kaunis kesäpäivä, hän pesuhuonekuivatuksen sijaan päätti kuivattaa työvaatteitaan muun pestyn pyykin lomassa parvekkeellaan.
Sitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä vastakkaisen talon vanhapoika oli saanut tarjoilijaneitokaiselta aikoinaan yhden yön tai vaikka pitemmänkin suhteen kosintaan parit rukkaset. Hän oli niiden jälkeenkin jatkanut jo vuosia kestänyttä kiikarointiaan naapuritalon unelmiensa naisen parvekkeelle. Ja niiden lasienkin läpi, sillä joskus myötämielisessä valaistuksessa vanhanpojan unelmanäkymä näkyi aina makuuhuoneeseen saakka.
Mutta nyt oli maisemaa tullut pilaamaan työtakki mainoksineen. Siitä märkien unien ja unelmien poika ei tykännyt ollenkaan. Häntä ei nimittäin kiinnostanut lainkaan mitä oli työtakin ulkopinnalla, vaan mitä oli sen sisäpuolella. Nyt siitä ei näkynyt kiikareillakaan enää sitäkään vähää. Ei vaikka käytti kuinka apunaan mielikuvitustakin Näkyi vain tuulessa liehuva työvaate viinamainoksineen.
Koska aikoinaan saaduista kosintarukkasista oli jäänyt entisten elämäntraumojen päälle katkeranmakuista lisätaakkaa, oli tarjoilija ennen pitkää oikeudessa vastaamassa alkoholimainonnasta. Syyte tosin oli lieventynyt yksityisen parvekkeen ansiosta alkoholin piilomainonnaksi, joka ei tainnut paljoa lohduttaa. Mutta takissa ollut whiskymainos sai sellaisen julkisuuden kuppiloiden omine nimikkodriksuineen, että siihen maahantuoja ei olisi rahankaan kanssa kyennyt

Ei kommentteja: