Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 21. marraskuuta 2014

Poket, vahtimestarit ja ovimiehet

jormas: Vaikka tuleekin aika tavalla linkitettyä blogi ja facebook sivuillemme muiden juttuja, en kovinkaan paljon harrasta sivuilla toisten tarinoiden saati kaskujen kertomista. Toki poikkeuksiakin on, sillä mitään julkaisujemme linjauksista ei ole lukkoon lyöti saati kiveen hakattu.

Tänään siis kerron vapaasti muunnettuna jutun, jonka luin kuvan paidan kirjasta. Se kertoo otsikon mukaisista ovimiehistä. Aihe sinällään vuosia kuppiloiden kanta-asiaakkaana on tuttu ja saatoin aikanani olla itsekin kyseisessä tehtävässä jonkun illan. Paikka taisi olla Hyrylän Kesti-Grilli ja/tai samoissa tiloissa toiminut Ravintola Pippuri.

Joka tapauksessa tällä hetkellä luen kirjaa Poket. Siinä on ainakin yksi minuun kolahtanut tarina. Joka ehkä osuu siksikin hyvin, että työpaikka ravintolan tuulikaapissa tai ainakin ravintolaelämä on kovin tuttua.

No niin. Yhdessä kuppilassa oli paikalla parikin vahtimestaria, kun sisään änkesi hirveällä höyryllä jurrinen, noin 150 senttiä pitkä pujottelukeppi. Ja suoraan toiseen vaksin raiveliin kiinni, että ....tun homo, nyt tulee lättyyn jne.
Vaksi sitä aikansa kuunteli, otti tyyppiä niskasta kiinni ja heitti pihalle. Siellä uho jatkui, että ...tu...tana mä haen pyssyn ja ammun sut.
Tästä innostui toinenkin ovimies ja lampsi ulos jututtamaan miekkosta. Ja kas, mies rauhoittui silmissä ja käveli maltillisesti takaisin sisään toisen vahtimestarin juttusille tarjoten kättään. "Että sori, mä en tiennyt."
Ovimies jäi hoopona tuumaamaan pujottelukepin poistumista, kysyen kollegalta, että mitä sä sille puhuit: "No, mä sanoin tyypille, että koita ymmärtää, sillä sä oot tosi allerginen homottelulle, koska sä oot nääs transvestiitti." Mitäpä siihen toinen kuin, että just joo......

Ei kommentteja: