Ilves taas

Tässä toissasyksyinen ilves on jo poistumassa
pihapiiristämme. Sain siitä napattua neljä kuvaa.

päivis: Tänään näin jo toisen kerran ilveksen Jokilaaksossa. Se osui kasvihuoneen nurkalla auton valoihin, kun tulin töistä kotiin. Näytti yhtä ylväältä pitkine jalkoineen kuin edellisellä kerralla. Tosin siitä on jo reilu vuosi aikaa. Silloin se ilmestyi pihaan valoisan aikaan. Istuskeli ensin parkkipaikan reunassa ja katseli hetken ympärilleen kunnes poistui metsikköön.

Ilveksen näkeminen pimeällä tuntui pelottavammalta kuin edellinen tapaamisemme. Kun läksin Niilon kanssa alkuiltalenkille, en ensin ajatellut ollenkaan lähteä valaistulle kuntopolulle. Suunnittelin käveleväni Myllykyläntien kevyenliikenteen väylällä, jonne ilves tuskin eksyisi. Rohkaistuin kuitenkin ja menin kuntopolulle.

En ole koskaan hoilannut niin moneen kertaan jotain marssilaulua ja Keski-Suomen kotiseutulaulua kuin nyt. Kuvittelin siten hätistäväni ilveksen matkoihinsa, mikäli se olisi ollut jossain väijymässä Niiloa. Itselleni en sen tietenkään uskonut tekevän mitään, mutta Niilo olisi sille varmasti sopivan kokoinen paisti. Puistatti ajatuskin siitä, että kissapeto hyökkäisi yht'äkkiä jostain metsän siimeksestä koiran kimppuun.

Sen verran peloissani olin, että poikkesin kuntopolulta ensimmäisessä mahdollisessa paikassa ihmisten ilmoille valaistulle kylätielle. Kun päätin kiertää kylän kautta kotiin, jouduin hyväksymään sen, että kuljin loppumatkan täysin valaisematonta Soiniityntietä kotiin asti. Ilveshän olisi voinut päätyä vaikka sen varteen. Varmuuden vuoksi lisäsin desibelejä lauluuni.

Vaikka en olekaan petokammoinen, minun on helppo samaistua niihin vanhempiin, jotka pelkäävät pienten lastensa puolesta, kun ilveksiä liikkuu lähitienoolla. Tosiasia kai lienee, ettei ilves ole käynyt lapsen eikä aikuisen kimppuun. Koiria ja muita kotieläimiä ne sen sijaan ovat tappaneet, joten pelkoni Niilon turvallisuuden puolesta ei varmaan ollut ihan turha.