Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Lenkillä ja joulua odotellessa

päivis: Joissakin asioissa olen tosi spontaani. Kun saan päähäni jotain, se pitää välittömästi toteuttaa. Niin kuin se seisominen töissä. Heti kun siihen höynähdin, siitä saakka olen seissyt ruokapöydän ääressä kotona (helppoa, kun pöytä on työtason jatke) ja samoin seison töissä tietokoneen äärellä. Sitähän nuo työt enimmäkseen tahtovat olla. Huomenna tosin lähden Jyväskylään ja perjantaina pystytän sinne valokuvanäyttelyn. Ihan työn merkeissä.

Tänään höynähdin, kun lehdessä luki, että pitäisi joka päivä kävellä puolen tunnin hikilenkki tai jos ei jaksa, niin siinä tapauksessa pitäisi kävellä tunti. Joka ikinen päivä siis. Näiden erilaisten ohjeiden noudattamisesta tietysti seuraa aina jotain hyvää. Kun seison töissä, en tule tapetuksi, sillä ainakin minuun iski lause: "istuminen tappaa". Puolen tai tunnin kävelyn taas väitettiin säästävän rintasyövältä. Vähän kyllä ihmettelen, miten käveleminen tehoaisi juuri siihen. Kai sen luulisi vähän vaikuttavan muihinkin syöpälajeihin.

Kävin siis lenkillä. En huomannut katsoa kellosta, kestikö Myllykylän puolipimeillä kujilla kiertämäni kävelylenkki puolta tuntia. Hiki ainakin tuli, mutta se johtui ehkä liiasta vaatetuksesta. Jos Niilo olisi meillä, ainakin yksi vauhdikas puolen tunnin lenkki tulisikin käveltyä joka päivä, mutta kun Niilo on nyt kaupunkikoirana, niin ei ole sitäkään syytä kävellä.

Kylläpä tuli ikävä Thaimaan rantoja.
Vieläköhän tämä vakituinen asukas
löytyy rannan nro 33 tuntumasta?
Lenkkeily luonnistuu myös Thaimaassa, jonne lähtöä pitää vielä jokunen viikko odotella. Aika moni on muuten jo ihmetellyt, milloin olemme lähdössä. Kai usein olemme siellä jo tähän aikaan lokakuussa. Jostain syystä Thaimaassa päivittäinen kävely sujuu kuin rasvattu. Yksi syy varmaan on, ettei siellä tarvitse pukeutua sopiviin lenkkeilyvaatteisiin. Sen kun laittaa kengät jalkaan ja painuu ulos niissä kamppeissa, jotka on sattunut päälleen pistämään. Alla pitää tietenkin olla aina uimapuku, koska uimassa käynti on osa lenkkiä. Ja nehän eivät mitään pikkupyrähdyksiä olekaan. Yleensä kävelemme 6-10 kilometriä. Se on ihan tehokasta, kun ajattelee, että lämpöä on yleensä päälle 30 astetta.

Vähän hiki tuli päivän posteja selatessakin. Ikea nimittäin mainostaa jo joulua. Jouluun sentään on aikaa vielä yli kaksi kuukautta. Mutta niinpä vain pitäisi jo lähteä ostamaan piparkakkumuotteja, tekokuusta, kullanväristä lahjapaperia ja kaikenlaisia kuusen koristeita. Jaa, tuo kolmeosainen kannellinen purkkisetti pitää varmasti käydä hankkimassa...

Ei kommentteja: