Miehet, jotka kertovat omia juttujaan.....

jormas: päivis leikki blogissaan suomen kielellä tai pohti ainakin sen rikkautta ja köyhyyttä. Tässä samasta aiheesta pari lisää: "Haetaanko lakkaa satamasta, kun lakkaa satamasta?" Tai kärpäsen viesti lajitoverilleen: "Lähdetäänkö kattoon kattoon, kun kaveri tapettiin tapettiin?"
Mutta samaa voi tehdä myös kielillä ja käännöksillä. "Voi äiti, joulukuusi palaa!" Onko se ruotsiksi "smör mamma jul sex kom tillbaka!"

Mutta sitten niihin omiin juttuihin. Useasti ajan saatossa on silmiini, kuten monen muunkin, sattunut tarina tuhlaajapojasta ja hänen kotiin paluustaan. Tarinasta olen kuullut selityksiä isän käyttäytymisestä ja  tietty, kotiin palaavasta pojasta. Mutta vähemmän kotonaan koko ajan elannon saaneesta veljestä,  joka vallan närkästyi, kun veli tuli maailmalta takaisin. Mielestäni hänen käytöksensä selittäminen ja pohtiminen on koko tarinan tärkein juttu.

Onko niin, että myös hän olisi halunnut lähteä resuamaan maailmalle, mutta syystä tai toisesta jäi kotiin? Onko siinä syy, miksi hän piti pahana, että veli resusi vuosia maailmalla ja sai isältä kuitenkin uudelleen veljen aseman? Vai onko niin, että hän piti pahana, kun veli tuli takaisin mahdollisesti kärkkymään ehkä luvassa olevaa perintöosaa toiseen kertaan? Tällä kertaa kotiin jääneen veljen oletettua osaa.  Ja kun toinen veli jäi aikoinaan kotiin, niin oliko siihen syynä isän pelko? Vaiko vain vastuu ja oma tahto, sillä kotona oli ainakin vaatteet, leipä ja katto pään päälle työtä vastaan? Ja miksi veli piti itsestään selvänä, että hän perii isänsä? Mielestäni tuhlaajapoika oli maailmalla oppinut jotain, jota ruuan ääressä ollut veli ei ehkä koskaan edes opi.

Itse ajattelen vanhemmistani ja itsestäni, että he antoivat minulle elämän, josta syntynyttä kiitollisuutta en voi koskaan maksaa takaisin. Siinä kaikki. Voin eläissäni hieman yrittää tasoittaa tilejä sillä, että osaltani haluan jeesata muita löytämään elämälleen jatkoja tai ainakin sellaisia polkuja, jotka eivät vie niin helposti ennen aikaiseen tuonelaan.

En muista koskaan ajatelleeni, että minun kuuluisi periä jotain vanhempieni aikaan saamaa maallista mammonaa, sillä olenhan saanut heiltä elämän. Mielestäni minulla ei ole oikeutta edes olettaa, että " kun ne kuolee, perin sitä ja tätä" ja niin edelleen.

Muistan myös, kun itsekin lähdin kotoa suutuspäissäni reippaasti alle kouluikäisenä. Istuin ulko-oven ulkopuolella rappusilla ja pohdin mihin nyt suuntaan, kun maailma on avoin ja sydämeni täynnä kiukkua ja kapinaa vanhempiani kohtaan.
Mielen hieman tasaannuttua ajattelin, että kun aikani istun portailla, niin vanhemmat tai ainakin toinen heistä tulee pyytämään anteeksi ja takaisin sisään. Vaan toisin kävi. Isä tuli kylläkin ulos kädessään muovi- tai joku muu pussi, joka oli täynnä äitini ja mummoni kutomia sukkia. Ja sanoi: "Äitis sisällä antoi tämän sukkapussin. Että kun talvi tulee sinne maailmallekin, niin tässä on sukkia, jotta ei ainakaan jalkas palele." Ja astui takaisin sisään ja veti oven perässään kiinni.