Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kirjastovierailuilla

päivis: Kirjastot ovat muuttuneet kovasti niistä ajoista, kun itse aloin käyttää niiden palveluja. Olin kai vielä vähän alle kouluikäinen, mutta lukutaitoinen, kun kävin lainaamassa ensimmäisen kirjani. Tai lainastoiksi kirjastoja taidettiin silloin vielä kutsua.

Eilen huomasin tarvitsevani työasioihini erästä kirjaa, jota ensin yritin etsiä netin kautta. Vedin vesiperän, sillä vuonna 2010 painettu, kouluttamista käsittelevä kirja ei ollut enää myynnissä. Eli oli näköjään myyty loppuun. Mutta onneksi meillä on kirjastolaitos.

Olen joskus hankkinut Kirkes-kirjastojen kirjastokortin ja tunnuksen, jotta voin käyttää sen palveluja netin kautta. Palvelut tarkoittavat ainakin kirjojen varaamista ja lainausajan jatkamista. Kirkes taas tarkoittaa Keski-Uudenmaan kuntien yhteistä kirjastoverkkoa, johon kuuluvat Tuusulan lisäksi Kerava, Järvenpää ja Mäntsälä. Lainaaminen näiden kuntien kirjastoista onnistuu yhdellä ja samalla kortilla.

Ilman tunnuksiakin pääsin eilen näkemään Tuusulan kirjaston sivuilta, että haluamani kirja löytyy hyllystä. Hain sen ennen kotiin menoa ja tämän päivän vietin töissä kirjan äärellä. Kunnes huomasin tarvitsevani toisenkin kirjan. Taas avuksi tulivat kirjaston nettisivut, joilta löysin tiedon, että pääkirjaston kirja on lainassa, mutta Kellokoskella ja Jokelassa se löytyisi hyllystä. Vaan matka kumpaankin kunnan kolkkaan tuntui turhan pitkältä. Mutta Keravaltapa kirja löytyi hyllystä ja työpäivän päätteeksi myös minä löysin itseni Keravalta.

Keravan kirjastolla on katto korkealla niin kuin Demari-
puolueestakin muistaakseni joskus muinoin todettiin.
Olen kai täällä blogissakin joskus kehunut Keravan kirjastoa, jossa järjestetään aivan uskomattoman paljon erilaisia yleisötapahtumia ja keskustelutilaisuuksia. Laiskuuttani en ole niissä kertaakaan käynyt, vaikka mielelläni olisin mennyt, mutta näinpähän nyt ainakin paikan. Ei hassumpi. Ja haluamani  kirjakin löytyi pienen etsimisen jälkeen.

Molemmissa kirjastoissa käytin lainausautomaattia, vaikka palvelutyön siirtäminen itsepalveluksi hieman häiritseekin. Tämän päiväistä kirjaa lainatessani ajattelin kuitenkin, että ehkä kirjastovirkailijoille jää paremmin aikaa tehdä "oikeita" töitä, kun asiakas voi yhtä hyvin hoitaa lainauksen itsekin. Pieni epäilys minulla silti on, että lainauksen automatisointi asiakkaiden hoidettavaksi on kuitenkin mahdollistanut kirjastoväen vähentämisen. Mutta kaipa sekin on hyväksyttävä, sillä kirjastoja taidetaan pyörittää 100-prosenttisesti verovaroin. Säästöt pitää hyväksyä.

Ei kommentteja: