Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Vesijuhla

Jormas: Lainaan alle hieman tekstiä http://www.thaimaaopas.fi/, sillä siinä kerrotaan aika oivallisesti millaiseksi on muuttunut yksi kolmesta uudenvuodenjuhlasta:

Thaimaalainen uudenvuoden juhla, songkran, on turistille hämmentävää aikaa. Sen juhlinta kestää kaupungista riippuen kolmesta päivästä jopa viikkoon. Ja nämä ovat takuuvarmasti maailman kosteimmat uudenvuoden bileet, joista kukaan ei selviä kuivana.

Uusi vuosi alkaa Thaimaassa peräti kolme kertaa vuodessa: länsimaalaisen, thaimaalaisen ja kiinalaisen kalenterin mukaan. Thaimaalaista uuttavuotta vietetään keskellä kuumimman vuodenajan helteitä. Väki kerääntyy kaduille juhlimaan huhtikuun 12.–15. päivän tietämillä.

Alkujaan songkranin ajankohta määräytyi buddhalaisesta kalenterista, mutta kuningas Chulalongkornin aikana se päätettiin muuttaa pidettäväksi 13. huhtikuuta.
Perinteinen uusivuosi on nykyään vain symbolinen juhla. Vuoteen 1939 asti vuosi todella vaihtui huhtikuussa, mutta nyt virallisen ajanlaskun uusi vuosi alkaa 1. tammikuuta. Thaimaa on kuitenkin omassa ajanlaskussaan 543 vuotta länsimaita edellä. 1.1.2009 alkoi  esimerkiksi thaimaalainen uusi vuosi 2552.

Songkran on toiselta nimeltään vesijuhla, ja nimen tarkoitus selviää kyllä jokaiselle turistille, joka sattuu olemaan Thaimaassa tähän aikaan. Jo varhain aamusta lava-autot varustetaan isoilla vesisangoilla, kaupasta haetaan jääastiat tyhjiksi ja kaikki mahdollinen veden lennättämiseen kelpaava ämpäristä vesipyssyyn otetaan käden ulottuville.

On koko maan kattavan vesisodan aika. Puoleenpäivään mennessä jokainen vauvasta vaariin on kerääntynyt kadulle kastelemaan toisiaan ja ohikulkevia. Mitä kylmempää vettä sen parempi! Tämä on se hetki, jolloin täytyy viimeistään heittäytyä mukaan leikkiin tai pysytellä seuraavat päivät visusti sisätiloissa.

Ohikulkevien lavataksien kyydistä heitetään saavikaupalla vettä ympäriinsä, ja takaisin tulee samalla mitalla koko kadun mitalta. Edes virkavalta ei säily kuivana. Oman lisänsä antaa kasvoihin siveltävä talkki uudenvuoden toivotuksineen. (Sa-wat-di pi mai = hyvää uutta vuotta tai suk-san wan songkran = hyvää song kran -päivää!) Talkin sivelytapa tulee alunperin munkeilta ja se kuvastaa siunausta.

Lapsenmieliselle Songkran on kokemisen arvoinen juhla, mutta tiukkapinnaisemmalle se saattaa olla kovakin pala purtavaksi. Useimmat juhlijat ovat kohteliaita, ja sinulta saatetaan kysyä, onko taskussasi särkyvää kännykkää ennen kuin niskaasi kaadetaan jäävettä, mutta kukaan ei jää kuivaksi. Arvoesineet onkin parasta kääriä suojamuoviin, pukeutua sopivasti ja ennen kaikkea ottaa oikea asenne.

Uusivuosi on ennen kaikkea puhdistautumisen aikaa, ja kuten veden heitosta saattaakin päätellä, tarkoituksena on pestä kaikki menneen vuoden paha pois.
Kuumimman ja pölyisimmän vuodenajan ollessa kyseessä myös Buddha-patsaat saavat oman osansa vesijuhlasta. Patsaiden päälle kaadetaan varovasti hajustettua vettä. Rituaalin uskotaan tuovan hyvää onnea ja menestystä tulevalle vuodelle.

Songkran on myös aika, jolloin osoitetaan erityistä kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan niin suvussa, kaveripiirissä kuin naapurustossakin. Songkran-päivä alkaakin thaiperheissä talon nuorimpien kunnioituksen osoituksella, kun he kaatavat vettä vanhempien käsille tai olkapäille. Tästä nykyinen vesijuhla on saanut alkunsa aikanaan.

Päivän mittaan paikalliset käyvät temppeleissä rukoilemassa ja tarjoamassa ruokaa munkeille.
Songkranilla on myös kääntöpuolensa. Se on tapaturmarikkain päivä koko vuodesta, ja liikenteessä tapahtuu paljon onnettomuuksia. Ehkä tämänkin takia jotkut kaupungit yrittävät rajoittaa juhlintaa tiettyihin päiviin ja tietylle aikavälille päivää. Muutamissa kaupungeissa on veden heitto kuuden jälkeen jo kielletty.

Matkustaminen näinä päivinä on ruuhkaista, ja siihen kannattaa varautua siirtymällä jo hyvissä ajoin, missä sitten vesijuhlansa viettääkin."
Hyvää thaimaalaista uuttavuotta! Ja muista ottaa sisäinen lapsesi lomamatkalle mukaan, jos satut Thaimaahan songkran-aikaan.
Ja tässä vielä video muutaman vuoden takaa kyseisestä, viikon kestävästä juhlasta: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=NO0cxpXg4_c.

Ei kommentteja: