Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Suomen lippu Pattayalla

päivis: Täällä Pattayalla, Jomtien mukaan lukien, näkee kaikkialla eri maiden lippuja. Se taas johtunee siitä, että lippujen avulla erilaiset palveluntarjoajat yrittävät houkutella paikalle kyseisten maiden kansalaisia. Toinen vaihtoehto on, että ensin ovat tulleet turistit ja sen jälkeen on hankittu sopiva lippu liehumaan rantapaikan kohdalle tai baarin seinustalle.

Suomen lippuja täällä näkee melko usein. Joskus ne ovat vähän sinne päin eli siniristi voi olla totuttua kapeampi, mutta kotimaamme lipuksi sen silti aina tunnistaa. Vähän aikaa sitten kävimme rannalla, jossa lippumme oli niin riekaleina, että vain suomalainen pystyi siitä hahmottamaan sinisen ja valkoisen. Riekaleisia lippuja näkee usein, joten voi päätellä, ettei täällä suhtauduta lippuasiaan samalla vakavuudella kuin Suomessa.
Yritin löytää Googlen kuvapankista jonkun vähemmän
hyvän Suomen lipun kuvan. Ei löytynyt, mutta merikonteista
koottu lippu sykähdytti mukavasti.
Lippu on toimiva signaali. Se vetää ilman muuta puoleensa turisteja, joista suurin osa kuitenkin mielellään vaihtaa edes muutaman sanan kotikielellään. Nyt on sattunut uutena silmiini Pattayan puolella yksi lippu, joka viittaa johonkin paikkaa, oletettavasti kapakkaan, mutta siinä oli viitteenä jotain muutakin. Asia pitäisi käydä tarkistamassa ja kenties viedä sinne Pattaya Suomi-Seuran esitteitä.

Seuramme on Pattayan puolella harmillisen outo monelle ja sitä se on jopa Jomtienin rannalla oleskeleville suomalaisille. Sen huomasi tänään jormas juteltuaan täällä useammankin kerran käyneen pariskunnan kanssa. Eivät olleet koskaan kuulleetkaan koko seurasta. Lupasivat huomenna ajella mopolla Soi Welcomille katsomaan paikkaa.

Niistä lipuista vielä. Kävin tänään illalla Pattayalla jalkahieronnassa. Huomasin siellä hyllyssä pienen Thaimaan lipun ja sen vierellä isomman Suomen lipun. Ilahtuneena mainitsin siitä hierojalle, joka osoittautui englantia taitamattomaksi. Toinen hieroja ymmärsi, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut mitään sanottavaa siihen, miksi Suomen lippu on heidän firmansa hyllyssä. Eikä asia vaikuttanut hänestä mitenkään merkittävältäkään. Johdatusta sanoisi joku. Kahdesta vierekkäisestä hieromapaikasta satuin valitsemaan juuri sen, jossa joskus on ollut jokin suomalaisyhteys.

Ei kommentteja: