Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Päiviksen ja Jormaksen pääsiäisjulistus


Kaikki oleellinen tehtiin kuuden ensimmäisen päivän aikana. Ja seitsemännen Hän lepäsi.
Vaikka Luoja loi meidät kunkin yksiksi omista kasvoistaan, ei mikään eläväinen ole tehnyt niin paljon turhaa ja pahaa kuin ihminen. Nyplännyt pitsiä ja tappanut toisiaan suruttomasti vuosituhansia. Ja syyttänyt niistäkin muita.
Ja kaiken tämän ihmisen erinomaisuuden huippuna naulitsimme Vapahtajan ristille kuolemaan. Siellä vielä aivan aito rosvo vieressä ilkkui sanoen: "Että jos kerran olet se miksi itseäsi suureen ääneen mainostat, niin hoitele meidät täältä alas." Tähän toinen, niin ikään konna Vapahtajan ristin toiselta puolen vastasi, että pidä nyt kuitenkin pikkuisen pienempää möykkää, sillä me olemme täällä sentään aivan syystä. Ja kääntyi Jeesuksen puoleen: "Että sorry kaverin puolesta, mutta kun olet siellä uudessa kodissasi, muista meitä."


Näin vähän ja kuitenkin kaikki tarvittiin matkalippuun, joka vie sinne missä aikaa ei ole. Tosin ei sitä taida olla tuonelassakaan. A-luokan lippuja myydään meille kaikille taivaallisissa matkatoimistoissa, joita tunkee joka paikkaan. Jopa petimme peiton alle, jossa lapsena kuvittelimme olevamme piilossa ja turvassa kaikelta. "Sillä vaikka minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin sielläkin Sinä olet."
Niiden kaikkien onneksi, jotka haluavat uskoa, Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Joten armoa riittää tänäkin päivänä kaikille matkalippua etsiville. Taivaallisessa lentoyhtiössä ei henkilökunta lakkoile, vaan toimistot ovat auki yötä päivää. Ilman yölisiä ja sunnuntaikorvauksia.

Toivotamme kaikille aitoa pääsiäistä.
Näytä lisää

 

Ei kommentteja: