Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Rakkautta ensi silmäyksellä

päivis: Taaskaan otsikko ei ihan tarkalleen vastaa tekstiä, mutta melkein noin voisi väittää. Kotikadullamme, Soi Welcomella, on kaikkiaan kolme papukaijaa. Yksi kunnon kuuloetäisyydellä, josta sen on tapana muistuttaa aamusta iltaan olemassaolostaan. No ei ihme, kyllä itsekin hermostuisin ja rääkyisin, jos joutuisin nilkasta kiinni ketjuun ja omaan kokooni verrattuna noin kymmenen metrin korkuiseen telineeseen.

Tässä vasta vähän tutustutaan.
Kaksi muuta papukaijaa ovat U-kirjaimen muotoisen kadun toisella osuudella ravintola Our Placen maskotteina. Jorma ja moni, moni muu asiakas ja ohikulkija on niitä rapsutellut, mutta minulla ei siihen ole ollut kertaakaan halua. Mutta tänään Jorma otti toisen kaijoista käsivarrelleen ja minulle tuli tunne, että haluan tehdä samoin. Kaija siis vaihtoi kättä ja saimme keskenämme heti kontaktin aikaiseksi. Niin ainakin minun mielestäni. Kaijahan ei puhu kuin epäselvää englantia tai sitten thaikkua.
Näin komeasti se ei kaikille pörhistelekään.

Napitimme toisiamme silmiin, mikä sekin tietysti on vähän epävarmasti todettu. Kaijan silmäthän katsovat paremminkin sivuille päin. Mutta nokka sillä oli minua kohti ja suusta tuli jotain sanoja tai sen tapaisia. Sitten se päätti oikein koreilla ja nosti päälaella olevat höyhenensä pystyyn. Olin otettu.

Olisin halunnut rapsutella kaijaa sen siipien alta, kuten olen joidenkin, ilmiselvästi lintujen kanssa tekemisissä olevien nähnyt tekevän. Avaavat siivet varovasti ja rapsuttavat. Papukaijat selvästi pitävät siitä. Mutta Jorma toppuutteli, ettein nyt sentään ensimmäisellä kerralla ihan kaikkea pidä tehdä...

Ei kommentteja: