Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kipuaja kettu

päivis: Hesarin kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen juttu uusista yhteiskuntaluokista. Niitä edustamaan oli kutsuttu kuusi yhteiskuntaluokkiensa edustajaa. Ehkä kaikki eivät silti olleet aivan tyypillisiä, sillä jokainen oli kirjailija.

Uudet yhteiskuntaluokat ovat Hesarin mukaan eliitti, asiantuntijat, kipuajat, duunarit, leipätyöläiset ja vähäosaiset. Oman luokkansa saattoi tarkistaa vastaamalla netissä oleviin kysymyksiin. Oma yhteiskuntaluokkani on sen mukaan kipuaja. Luulen, että vähän tarkemmalla vastaamisella olisin paljastunut joksikin muuksi. Kysymyksistä ei mielestäni paljastunut kaikkia niitä asioita, joita tuossa määritelmässä todetaan. En tiedä, miten testistä esimerkiksi kävisi ilmi tuo halu turvalliseen elämään. En tunnista siitä itseäni ollenkaan.

Testi paljastaa, että kipuajat ovat akateemisen tai amk-tasoisen koulutuksen omaavia ihmisiä, joilla on keskituloinen, turvallinen työpaikka. Tyypillisesti kohonneet koulutuksen ansiosta parempaan asemaan kuin omat vanhempansa. Ystävät usein naapurustosta ja harrastuksista. Ammatteina esimerkiksi sihteeri, kirjastonhoitaja, lastentarhanopettaja, poliisi. Heille tärkeitä asioita ovat yleensä turvallinen elämä, perhe ja harrastuksina lenkkeily, matkailu ja jooga. Seuraavat mediasta ajankohtaisia asioita ja viihdettä.

Myös kulttuurinen luokkani on testin mukaan kipuaja.

Uutisiin saakka päätyi puolestaan kysely, jossa selvitettiin ihmisten arvomaailmaa. Suurin vaihtelu löytyi suhteesta homoliittoihin, susiin ja ruotsin kieleen. Arvoryhmät nimettiin eläinmaailmasta: kettu, pystykorva, leijona ja pandakarhu.

Hieman hutaisten vastaamalla päädyin olemaan kettu:
"Ketut ovat talousliberaaleja, jotka kannattavat yksilön vapauksia. He ovat yleisesti sitä mieltä, että ihmisiä holhotaan liikaa. He myös antaisivat samaa sukupuolta oleville pareille avio-oikeuden ja sallisivat vapaamman sudenmetsästyksen. Jos yritys tuottaa tappiota, ketut eivät tukisi sitä valtion
rahoilla. Ketut ovat nuoria korkeakoulutettuja kaupunkilaisia, jotka olisivat valmiita vähentämään lihansyöntiä."
 
Nuori kaupunkilainen en ainakaan ole, enkä edes syö lihaa.  En ihan tarkkaan muista, mitä vastasin esimerkiksi susi-kysymykseen. Jos vastaus olisi ollut joku muu kuin oli, olisinko sitten ehkä pandakarhu? Jostain laskemalla on päästy tulokseen, että kaltaisiani kettuja suomalaisista on 20 prosenttia. Ihan hauskahan näihin kyselyihin on vastata, mutta totta puhuen en tiedä, mitä teen tiedolla, että olen kipuaja kettu.

Ei kommentteja: