Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Juoma oli aina hintansa väärti...

jormas: Blogiin kirjoittelen toistaiseksi tai silloin tällöin osin samoja juttuja kuin esimerkiksi tänne: https://www.facebook.com/pattayasuomiseura. En laiskuuttani, vaan määränsä kullakin. Minullakin.

Elämässäni olen juonut paljon viinaa. Sanoisinko kohtuuttomasti. Siksi olen lopettanut sen kokonaan.
Mutta alkoholistin logiikka on joskus edelleen pistämätöntä. Kun join, juoma ei ollut koskaan liian kallista. Osti sen sitten Alkosta, trokarilta tai ravintolasta, oli se aina hintansa väärti.
Mutta hintatietoisia oltiin silloinkin. Kun juomalesti saattoi maksaa Kivikylässä vitosen enemmän kuin naapuri-Korsossa, lähdettiin sitä sieltä taksilla hakemaan. Ja kyyti kiemuroineen maksoi monta kymppiä.
Vaan toisin on nykyisin juomahankintojen kanssa. Kun soda tai muu ihmiselle välttämätön vesi voi maksaa paikasta riippuen täällä Pattayalla bahteina alle puolesta eurosta reippaaseen euroon, saattaa se jäädä joltakin joskus ostamatta. Se kun on liian kallista.

Pengon aika tavalla minulle tulevaa roskapostia, jota kai saa jokainen netinkäyttäjä. Silloin tällöin tulee pohdittua lähettääkö niitä joku kone ympäri maailmaa, sillä jotkut ovat niin tökeröjä, joltakin muulta kieleltä käännettyjä, jotta jopa minä ne tunnistan. En löydä niistä edes viruksia tai haittaohjelmia. Tosin en ymmärrä sitäkään mitä niillä kalastellaan. Miljonääriä ei minusta myöskään ole niiden avulla tullut. Ei tosin muutenkaan.

Tässä yksi esimerkki:
"Hei , Anteeksi näin ottaa sinuun yhteyttä , olen juuri nähnyt profiilisi ja sanon että oletminun tarvitse . Lyhyesti sanottuna, nimeni on Vincent Fragne , alkuperä Suomessa ja asun Suomessa . Kärsinvakavasta sairaudesta , joka tuomitsee minut varmaan kuolemaan on kurkun syöpä , ja minulla onsumma 500000 euroa, joka haluaisin tehdä lahjoituksen joku tuttusi ja rehellinen , jotta se tekee hyvää käyttöä . Omistantuonti liiketoiminnan punaista öljyä Ranskassa , ja menetin vaimoni siellä jo 6 vuotta, mikä vaikutti minuunpaljon ja en voinut naimisiin vasta mennessä , meillä ei ollut lapsia . Haluan tehdälahjoituksen kyseisen määrän ennen kuin kuolen voi minun päiväni laskea hänen vikansa tämä tauti on mitä minulla oli , muttarauhoittava lääke Ranskassa ei heti tietää , jos voit hyötyä tästä lahjoituksesta. tässä sähköpostiosoitteeni : vfragne@gmail.com. Otin voit vastata minulle"

Ei kommentteja: