Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kritiikkiä Sininauha-konsernille

jormas: Vaikka kirjoitusteni itsetarkoitus ei olekaan Sininauha-konsernin kritisointi, saa sekin osansa silloin, kun katson siihen olevan aihetta. Toki kuluneen kahden vuoden aikana on tullut annettua kyseiselle, sinällään erinomaiselle toimijalle huomattavasti enemmän myönteistä huomioita kuin kielteistä.
Kritiikistä osansa tällä foorumilla ovat saanet jotkut kansanedustajat, muut päättäjät ja yhteiskunnan ilmiöt, Keski-Uusimaa ja muutkin julkaisut, Keltainen Keskari sekä monet muut. Näin jatkossakin.

Messupalautetta Merikonttikodista
Sininauhaliiton sidosryhmälehti Sininen aalto mainitsee uusimmassa numerossaan, että Asunnottomuusmessujen kuraattorit Jani Leinonen ja Riiko Sakkinen ovat sitä mieltä, että Hyvinkään Asuntomessut ei juurikaan käsittele asumisen yhteiskunnalllisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Se on tympeän yksipuolisesti sanottu, kun otta huomioon, että asuntomessuille olisi sopinut erinomaisella tavalla käytäntö, jossa Merikonttikodeista Duokoti on siellä ja Sinkkukoti olisi ollut asunnottomuusmessuilla. Aika ei meidän pienellä yhdistyksellä tähän riittänyt. Niin sanotusti naulapussiin tarttujia olisi tarvittu enemmän. Tämän myös herrat Sakkinen ja Leinonen tietävät.

Toinen seikka mitä hämmestelen on, että Sininen aalto puhuu Elämän tähden ry:n Duokodista, mutta  jättää tyystin mainitsematta, että se olisi oiva vaihtoehto myös asunnottomuuden poistamiseen. Tämä on outoa toimijalta, joka on saanut melkoisesti yhteiskunnan rahaa asunnottomuuden poistamiseksi. Yhdistyksemme nimittäin loi Sininauhakonsernille käytännössä maksuttoman mahdollisuudet osallistua sekä asunto- että asunnottomuusmessuille. Olisin laittanut kyseisen Sinisen aallon linkin tähän, mutta huomaan, että Sininauhaliitto on lopettanut viime vuoteen sen julkaisemisen netissä.

Sininauha on ansiostamme oivalla tavalla asunnottomuumessuilla esillä, mutta mainitsemisen arvoista olisi ollut, että juuri Siekkisen ja Leinosen mainitsemien sosiaalisten yhteiskunnan ulottuvuuksien esille tuomisen nimenomaan Hyvinkään Asuntomessuilla, jätti Sininauha itse syystä tai toisesta käyttämättä. Yhdistyksemme luoma mahdollisuus olisi ollut ainutlaatuinen tilaisuus ja päänavaus kuraattorien kaipaamaan huomattavastikin monipuolisempaan  depattiin asuntomessuilla. Kunnes joku asian minulle toisin perustelee, uskon, että poissaoloon syy oli siinä, että mahdollisuuden tarjoaja oli Sininauhasäätiön ja Sininauha Oy:n entinen toimitusjohtaja.

Ei kommentteja: