Raha-automaattiyhdistys

jormas: Olen toiminut kolmannen sektorin työntekijänä reippaasti yli kolmekymmentä vuotta. Iso osa siitä on painettu johtotehtävissä, mutta silloinkin on työhöni kuulunut aina aivan rouhonjuuritason asiakastyötä muun muassa sosiaalisena talonmiehennä monessa yhteisössä. Katuja, kaatopaikkoja, sillanalusia ja tulia sekä niin sanottuja juoppokämppiä on niitäkin tullut kierrettyä melkoinen määrä.

Vaan siitä en ole paljon puhunut, että yhtä kauan olen tehnyt vammaistyötä monessakin järjestössä. Sekin tuli koettua Vihreissä Vaivaisissa, että alkoholismi ei oikein riittänyt vammaisena olemiseen saati kokemiseen "kunnon vammaisten" itsensä mielestä.
Nimittäin Vihreä liitto rahoitti ja taitaa rahoittaa edelleen kyseisen järjestön eduskuntavaalikampanjoita, joissa itsekin olin ehdokkaana. Huonolla äänimenestyksellä. Mutta myrskyn vähintäänkin vesilasissa sain aikaiseksi, kun osa porukasta oli sitä mieltä, että alkoholisti ei ole sen kummemmin sairas kuin vammainenkaan, joten minua ei tule hyväksyä listoille.

Mutta asia, josta minun piti kirjoittaa on Raha-automaattiyhdistys ja sen jakamat avustukset. Liekö syynä, että avustusten käytöstä ja varsinkaan niiden hyödyllisestä käytöstä ei paljon puhuta, toteamus, jotta ruokkivaa kättä ei kannata purra.

Jostakin Nuorisosäätiön jakamistä vaaliavustuksista nousee todella iso poru, jonka ymmärrän. Mutta siitäkin olen sitä mieltä, että nimenomaan on järjestöjen etujen mukaista, jos niille merkitykselliset päättäjät ovat merkityksellisillä paikoilla. Kyseenalaistan vain sen, että jos oikea käsi jakaa vasempaan käteen muiden maksamaa nappulaa ja namia, niin se on lievästikin sanottuna väärin.

Näinä vuosikymmeninä olen kuitenkin saunan ynnä muilla merkityksellisillä areenoilla tavannut eräänkin kolmannen sektorin toimijan, joilla ylipäätään on kentästä vahva mielipide. Nimittäin, että tarkemmalla taloudenpidolla ja seurannalla ynnä muilla asiaan kuuluvilla toimenpiteillä saataisiin puolet pienemmällä rahamäärällä aivan sama, ellei enemmänkin aikaan.
Ja kun itse olen elämässäni tullut niin kypsään ikään, jotta voin todeta, että ei ne minulle enää mitään voi (vaikka voivatkin), niin olen kokosydämisesti samaa mieltä. Nimittäin kyseisen kolmekymmentä vuotta olen kiertänyt kenttää, konsultoinut, työnohjannut, mentoroinut, kouluttanut, veinyt hankkeita läpi sekä kiville ja niin edelleen. Joten joku, varsin vissikin käsitys on minullekin muodostunut siitä mikä on tärkeää ja mikä ei. Ja mistä on hyötyä ja mistä ei ja mistä saattaa olla peräti haittaa.

Vuonna yksi ja kaksi ensimmäisiä raha-avustushakemuksia tehdessäni muuallakin kuin RAY:hyn ja päätöksiä katsoessani ihmettelin, että miksi rahaa ei tule, vaikka hanke on tasan tarkkaan oikealla asialla ja rahoituksen myöntäjän ehtojen mukaista.
Muistan kuin eilisen päivän yhdenkin veronmaksajien rahoilla leipänsä vaavan valtion virkamiehen, jonka huoneeseen en päässyt edes kynnystä pitemmälle. Mutta oppirahoja sekin.
Lähes ensimmäisiä opittuja läksyjä oli kuitenkin se, että tärkeintä ei ole se mikä on tärkeintä, vaan se, mitä rahoittaja haluaa rahoittaa. Ja se taas olisi lähes kirjan mittainen tarina.