Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 13. marraskuuta 2012

Persona non grata

jormas: En minäkään, kuten ei päiviskään ole tänne tullut mollaamaan suomalaisia, venäläisiä, thaimaalaisia tai ketään muitakaan.
Jos on paha täällä olla, voi olla pois tai ainakin valita seuransa. Toki kuten päivis mainitsi, tätä vauhtia voidaan olla ei toivottuja persoonia siellä ja vähän muuallakin.
Ilmiö, josta päivis puhuu, on kuitenkin aivan totta ja vaikka en itse seuraa kovin helpolla muuta tai vaihda, sillä paha olen suustani minäkin, niin päiviksen tai muussa naisseurassa häpeän kyllä kavereitani joskus juttujensa vuoksi.

Vanha viisaus sanookin, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ja kun siihen lisätään vielä heikko itsetunto, niin kieltämättä vaikutelma tulee joskus tympeänsorttiseksi. No sitä olen varmasti minäkin melko monelle, sillä ei ole pahemmin tuttavat soitelleet tänne.

Kavereiheni varsinkin täällä kuuluu myös niin sanottu Mikkelin maisteri, joka onkin oiva veikko ja seuramies muutenkin. Hän on elämän- tai ainakin ison osan leipätyöstään tehnyt opettajana. Hänkään ei viihdy paikoissa, joissa 3/4 jutuista on kirosanoilla höystettyjä navanalustarinoita.
Maisteri ei itse kiroile lainkaan ja taisipa lyödä oppilaidensa kanssa aikoinaan vetoakain siitä tai ainakin lupasi jotain, jos joku kuulee hänen kiroilevan edes kerran. Ei hävinnyt mies kertaakaan tässäkään lajissa.

Kun tässä näemmä on tullut pahaa mieltä tai muuta mieltä painavaa asiaa purettua nyt muutaman kerran, laitan tähän loppuun viedä yhden närästyksen aiheen.
Joillekin on nimitäin päivittäin tärkeää haukkua thaimaalaisia laiskoiksi. Ja kun sen tekee maha pystyssä rantatuolissa, jota ei saa edes itse käännettyä auringon tai mielen mukaan, on siitäkin maku pois.

Mutta näin maailma menee menojaan ja me olemme mukana tai sitten emme. Mailman menoa mukana olomme ei muuta ja Pattaya on hieno paikka olla tavallisena ihmisenä tavallisten ihmisten joukossa. Tämän kertaista sessiota on jäljellä puoli viikkoa ja sitten tulemme Suomeen pohtimaan varastaisinko joulukuusen vai en.

Ei kommentteja: