Peiliin katsominen

jormas: 93,1 kg. Eilen laittoi päivis Matkakotia ja Jokilaaksoa ylipäätään talviteloille ja hups, kun yö oli kulunut, oli hän pallon toisella puolella. Ja minä vastassa. Nälkä oli päiviksellä tullessa, vaan eipä ollut vilu, sillä lämpöä Pattayalla piisaa, satoi tai paistoi.

Asia, jota en jaksa olla ihmettelemättä aina uudestaan ja uudestaan vuodesta toiseen, on ainakin meidän joidenkin suomalaisten jatkuva tarve haukkua thaimaalaisia ja lähes kaikkea heihin liittyvää.

Milloin he ovat rumia, milloin laiskoja, milloin huijareita ja valehtelijoita ja milloin mitäkin.
Silti nämä haukkujat, jotka eivät ainakaan ja varsinkaan puheissaan löydä mitään hyvää thaimaalaisista eivätkä itse asiassa koko maasta, raahaavat yhä raihnaisemmiksi käyvät luunsa tänne auringon alle vuodesta toiseen. En siis ymmärrä, että jos täällä on kaikki poskellaan, niin miksi ylipäätään tulla tänne?
Ehkäpä kysymys onkin siitä, että jos ei ole hyvä olla itsensä kanssi, niin kuinka voisi olla hyvä olla muiden ja ympäröivän maailman kanssa? Mutta ehkä joku elää päivästä toiseen mollaamalla muita.
Minusta täällä on kaikin tavoin hyvä olla ja ainakaan itselläni ei ole käytännössä mitään tarvetta moittia muita. Ei ainakaan kovin usein.

Ja jos joskus jotain olisikin, siihen auttaa useimmiten peiliin katsominen. Muistan Linnanmäellä aikoinaan, vuonna yks ja kaks oli peilitalo tai peilisali, jossa ihmiset hauskuuttivat toisiaan. Siellä peilit tekijät lihavista laihoja, laihoista pitkiä, pitkistä pätkiä ja niin edelleen.
Vaan miltähän tuntuisi hankkia kotiin kohteensa vääristävä peili, sillä peiliin katsomalla monet sanovat löytäneensä ja löytävänsä itsensä ja totuuden yhä uudelleen ja uudelleen?