päivis: Ostan satunnaisesti kirjoja. Usein ne ovat dekkaripokkareita. Kovakantisina saatan ostaa jyväskyläläiskirjailijoiden, Markku Ropposen ja Pirjo Hassisen uutuuksia. Nyt kun ei ole kirjahyllyä, eikä oikein missään tilaa uusille kirjoille, olemme oppineet käymään uuden kotikuntamme, Tuusulan kirjastossa.
Tänään ostin pitkästä aikaa kovakantisen uutuuskirjan, jonka kirjoittaja ei suinkaan asustele Jyväskylässä. Kökarista lähtöisin oleva, mutta nykyään Porvoossa asuva Ulla-Lena Lundberg on julkaissut uuden kirjan nimeltä Jää. Sitä kehuttiin, mutta vaikka ei olisi kehuttukaan, olisin sen saattanut hankkia. Olen lukenut pari Lundbergin aikaisempaa romaania. Toinen oli saaristoon sijoittuva Leo (1989) ja toinen sotavuosista kertova Marsipaanisotilas (2001). Pidin molemmista tosi paljon.
Minulla on luettavana venäläinen dekkari, mutta jätän sen suosiolla myöhempään ajankohtaan. Dekkareita ei ole hyvä lukea, eikä katsella liian jännittäviä TV-ohjelmia, kun jään taas yksikseni tänne Jokilaaksoon. En tosin pelkää yksin oloa, mutta turha jännitys vilkastuttaa mielikuvitusta väärään suuntaan. Onneksi minulla on kuitenkin seuranani vahtikoira Niilo, jonka iltalenkit tosin pitää hoidella melkein säkkipimeässä Jokilaaksossa. Elän kuitenkin toivossa, että Tuusulan liikuntatoimen lupaus saada kuntopolun valot alkuviikosta toimintaan pitää. On huomattavasti mukavampi käydä valaistulla kuntopolulla kuin lyhdyn kanssa pimeällä Soiniityntiellä, jossa välillä on niin helppo säikähtää pienintäkin rasahdusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti