Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 9. elokuuta 2012

Selliasumistako?

jormas: päivis kirjoitti tai oikeastaan kritisoi uutisointia ansiokkaasti selliasumisesta ja jatkan samasta aiheesta. New Yorkissa on laki, joka kieltää rakentamasta alle 37-neliöisiä asuntoja.
Samaan aikaan Suomessa, myös valtakuntamme pääkaupungissa on voimassa muun muassa Kansaneläkelaitoksen asetus, joka sanoo asumistuen osalta, että jos asunnossa on yli 37 neliötä, niin ylimenevien neliöiden osalta ei asumistukea makseta. Valtion laitos siis katsoo, että maksimi ja sopiva määrä yksinasuvalle on 37 neliötä, kun se vastaavasti New Yorkissa on minimikoko.

Kumpiko on viereisessä kuvassa? 28 neliön asunto vai selli 90-luvulta Hämeenlinnan vankilasta.


Sensaationhakuset otsikot voisivat kuulua keltaiselle lehdistölle tai ylipäätään julkaisuille, joiden tärkein tavoite ei ole puhua totta, vaan myydä aviisiaan erilaisten, raflaavienkin otsikoiden avulla. Mutta että valtakuntamme uutisykköslehtemmekin harrastaa samaa, veistii jostakin, joka ei herätä luottamusta uutisointiin. Vaan mistäpä löytää luotettava uutislähde?
Uutisointi muutenkin on ihmeellistä. Olen pitänyt tapanani katsella sekä kuunnella ainakin kerran päivässä YLE:n ykkösen, kakkosen sekä Mainos TV:n ja Nelosen uutiset. Joskun niissä on aivan yllättäviäkin eroja samasta uutisesta. Joku kanava sanoo esimerkiksi, että lakia ei johonkin asiaan tule ja heti perään toiselta kanavalta tuleva uutinen kertoo, että laki tulee.
Kun maksamme mitä lie mediamaksua valtiolle koko kansa nykyisin, niin siihen rahaan pitäisi saada myös luotettavaa ja varsinkin oikeaa tietoa. Olettaisin, että ainakin YLE:n kanavilta varsinkin uutislähetyksissä.
Jos ostan kaupasta viallisen tuotteen ja kai muutenkin, on minulla palautusoikeus ja oikeus saada rahat takaisin. Valintatalossa on ainakin ennen ollut käytäntö, että asiakas saa haluamansa tuotteen ilmaiseksi, jos kassakone antaa sille virheellisen hinnan. Jos YLE antaa uutisissaan väärää tietoa, niin miksen silloin voi saada osan maksamastani mediamaksusta takaisin?
Mutta takaisin selliin ja vankilaan. Jos enemmän tai vähemmän ammattitaitoinen toimittaja tekee uutisenomaisia juttuja, olisi kyllä vähintään kohtuullista, että niissä olisi mukana totuutta vähän enemmän kuin siemenperunan verran edes otsikossa, eikä niitä tehtäisi omien mielikuvien tai muilta kuultujen tarinoiden pohtalta. Totuuden etsimiseen kyllä tarvitaan silloin muutakin kuin huurteinen olut ravintolan kesäterässilla.

Ei kommentteja: