Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 26. heinäkuuta 2012

Terveisiä kesäisestä Tallinnasta

jormas: Toissailtana pomppasimme skootterin selkään ja lähdimme laivasatamaan ja Tallinnan Vanhaankaupunkiin syömään. Näin myös tehtiin, mutta pitkäaikainen ja monikertainen kortteerintarjoajamme Viruhotelli oli hinnoitellut itsensä meidän osalta kuutamolle.
Piritassa on tilaa rannalla ja sannalla
päivis tsekkaili netistä hintoja ja kahden hengen huone yöksi olisi maksanut yli 400 euroa. Mutta ei hätää, kyllä naapurimaasta kortteereja löytyy ja kun oli Vespa alla, ei ollut pakko katsoa yösijaa aivan keskustasta, joten menimme Piritan tuntumaan, josta löytyikin oikein mukava pikku hotelli.
Aamupalan jälkeen menimme uimaan, sillä Piritan ranta suomalaisiin meren uimarantoihin oli ylivertainen, vaikka ei ole lainkaan Viron parhaita.
Täytyy sanoa, että naapurimaamme ja siellä muun muassa Tallinna satsaa aivan toisella tavalla turismiin kuin kotimaamme pääkaupunki. Helsinki on kerrassaan upea kesäkaupunki, sillä sillä on merenrantaa, vaikka muille jakaa. Ja Kauppatori täynnä turisteja. Suomenkieli on siellä melkein vähemmistö.
Olen usein pohtinut esimerkiksi niin sanottua halkolaituria, joka on kesäisin varsinkin täynnä toinen toista nostalgisempia purjeveneitä. Kuunaria, jaalaa, fregattia ja niin edelleen. Mutta niitä ei turisteille eikä muillekaan näytellä, sillä esimerkiksi Kauppatorilta ei ole mitään opastusta. Ja kun matkaa vähän jatkaisi, on edessä Tervasaari upeine kannaksineen ja sen jälkeen olisikin jo Hakaniemen torin ja hallin vuoro. ja kadun toisella puolella Tokoinlahti. Mutta Tallinnassa oli mukava piipahtaa, sillä jos ei minnekään lähde, ei voi myöskään palata. Ja Jokilaaksoon on mukava palata, sillä se on eläin- ja kasvielämää täynnä.

Ei kommentteja: