Selkokieli

päivis: Meillä on kodassa ja sosiaalikontissa radiot, jotka ovat päällä 24/7. Kun menee lähelle kotaa, ulos kuuluu useimmiten hiljainen puheen pulputus. Sosiaalikontissa on päällä Ylen kanava, jossa tulee oikeita ohjelmia ja niiden välissä uutisia ja säätiedotuksia. Merisää on ehdoton suosikkini. Tapa kertoa tietoja merelläkulkijoille ei ole muuttunut vuosikymmeniin. Muistan kuulleeni merisäätä jo alle kouluikäisenä. Kanavan nimi taitaa olla Suomi.

Sosiaalikontin radiosta ei tule ylettömän paljon musiikkia, mutta kun tulee, se on usein vähän vanhempaa sorttia. Joku on oikeasti kaivanut esiin vaikkapa vanhaa tangomusiikkia ja kertoo niiden soiton lomassa tietoja säveltäjästä tai esittäjästä. Joku ohjelmasarja kertoi vanhoista painimestareista, joiden historiaa kerrattiin kulkemalla pitkin pohjanmaalaisia hautausmaita. Luonto-ohjelmiakin tulee usein.

Kanavan miellyttävyys on sen kiireettömyydessä. Siellä juuri koskaan ei kukaan tunnu sortuvan kiirehtivään puheeseen, joka varsinkin kaupallisilla kanavilla on usein äänessä olijoiden suuri vika, ellei aivan synti. En tiedä mistä tarve puhua nopeasti tulee. Joillekin voi olla ihan luontaista puhua nopeasti. Ei ole kuitenkaan mukava kuunnella lähes hengästyttävää pikapuhumista. Ehkä joissakin puhetoimittajia kouluttavissa laitoksissa opetetaan puhumaan nopeasti olettaen, että kun puhuu nopeasti, ennättää sanomaan enemmän.

Jos ei nyt sentään ihan suosikkiohjelmani, mutta kiva vaihtelu kanavan tarjonnassa on selkokieliset uutiset. Ensimmäisen kerran niitä kuullessani en heti edes tajunnut, että kyse oli selkokielisestä puheesta. Tuntui vain mukavalta kuulla niin rauhallista, ja myös selvää, maailman asioiden raportointia. Aivan täysin selkokielisyyteen  uutisissa ei päästä, kun välillä käytetään muillekin uutislähetyksille tarkoitettuja haastattelupätkiä. En tiedä olisivatko ne edes tarpeen, sillä silloin aina huomaa, että kerronnan selkeys katoaa. Oikeasti selkokielistä uutisointia tarvitseva tuskin juurikaan hyötyy siitä, kun joku haastateltava selvittää suu vaahdossa häneltä kysyttyä asiaa.

En tiedä, voisiko tavallinen puhe olla selkokielistä. Voisiko sitä kenties harjoitella. Joskus huomaan itsestäni, että puhe nopeutuu, jos innostun, mutta joskus myös silloin, kun yritän selittää asiaa, joka on jotenkin monimutkainen. Joskus saataan jäädä tuumailemaan puheeni kanssa, kun haen oikeita sanoja. Se tuskin on selkokielisyyttä.