Stressilelujako vain?

jormas: Koiran tuominen työpaikalle voi vähentää stressiä sekä lisätä työhyvinvointia, paljastaa Virginia Commonwealth Universityssä tehty tutkimus.

Tutkijoiden johtopäätökset perustuvat huomioihin, joiden mukaan ne henkilöt, jotka olivat saaneet olla koiran seurassa työpaikalla, kokivat olevansa vähemmän stressaantuneita

kuin ilman koiraa työpäiväänsä viettäneet henkilöt.  Viikon ajan kestäneeseen tutkimukseen osallistui 75 henkilöä. Koehenkilöt oli jaettu kolmeen erilaiseen ryhmään, joista ensimmäisille oli annettu lupa tuoda lemmikkieläin mukaan töihin. Toisen ryhmän jäsenet taas joutuivat jättämään lemmikkinsä kotiin, kun taas kolmannella ei lemmikkejä ollut lainkaan. Koirien havaittiin vähentävän stressiä ja lisäävän sitoutuneisuutta työhön riippumatta siitä, oliko työpaikalla oma vai kollegan koira.

Eläinten merkitys ihmisille on aina ollut suuri monella tavalla. Usein maatalossa emäntä ei voinut olla kotona lainkaan sinä päivänä, kun teurasauto tuli ja vei ne lehmät teuraaksi, jotka olivat lopettaneet maidon tuottamisen. Mansikit ja Mielikit olivat saaneet navetassa kuulla vuosien varrella emännän monta murhetta ja tarinaa niin aamu- kuin iltalypsylläkin, joten niistä oli tullut hyvinkin rakkaita.

Larvala ja Hirvonen, oletteko valmiit?

Moni koiran omistaja ei voi itse olla paikalla, kun pennusta saakka ollut lenkkikaveri viedään lopetettavaksi saati sitten, että isäntä tai emäntä sen itse lopettaisi. Ehkä tässä muuten on selvimmin yksi sellainen tehtävä, johon ei hirveästi ole ollut tasa-arvon nimissä feministeilläkään hinkua. Koiran tai kissan lopettaminen tuntuu olevan niitä "miesten töitä". Jos koiran emäntä tai isäntä ei kato  itse voivansa olla paikalla kumppanin viimeisinä elin hetkinä, eli silloin kun ihmisjärjellä voisi eläimen eniten kaipaavan emäntää tai isäntää, ei hän olisi koiran tai kissan uskollisuutta ansainnutkaan.

Yhdessä puolimatkankodissa, jossa myös aikoinaan itse asustin, boss otti sian, joka piti jouluna porukalla syötämän. Kyseinen puolimatkankoti, tarjosi kodin monelle laitapuolen kulkijalle, joiden suu ei ollut ainakaan tuohesta. Moni kotiin palaaja ajatteli ja vertasi itseään Raamatun tuhlaajapoikaan istuessaan kohmelossaan sian karsinan laidalla:. "Että samanlaisia sikoja ollaan molemmat, mutta minä ehkä pahempi." Kun joulu tuli ja sika oli ruokapöydässä paistettuna kaikkien syötäväksi, oli jouluaterialla apea mieli ja moni ei possuun koskenut. Sen sijaan boss sai osakseen syyttäviä katseita, jonka merkityksen yksi alan mies puki sanoiksi: "Meidän terapeutin menit tappamaan."

Myös itselleni ovat eläimet äärimmäisen rakkaita ja tärkeitä. Edes äidin, isän tai siskon haudalla mieleni ei ole niin haikea kuin oman koiran haudalla. Yritän myös opetella hyväksymään eläimiä, joiden ulkomuoto ei meikäläisen asteikolla ole kutsuvimmillaan. Niitä ovat muun muassa täällä Thaimaassa seiniä pitkin vilistävät gekot. Sisiliskon näköiset, vikkeläjalkaiset vipeltäjät. Gekkoja esiintyy lämpimillä alueilla eri puolilla maailmaa. Ne poikkeavat muista liskoista ääntelynsä takia, sillä ne kommunikoivat lajitoveriensa kanssa visertävillä äänillä. Monilla gekoilla on sormissaan mikroskooppiset tartuntakarvat, joten ne pystyvät kiipeämään esimerkiksi ikkunaa pitkin. Erään tutkimuksen mukaan gekko pystyisi kantamaan noin 25 kg painon kävellessä kattoa pitkin. Joitakin gekkolajeja pidetään lemmikkieläiminä. Omasta näkökulmasta gekot tekevät Thaikodissamme tärkeää työtä, sillä olen kuullun niiden syövän kaiken maailman pikkuöttiäisiä.

Kaneja eri muodossa minulla on ollut iät ja ajat. Tälläkin hetkellä niitä on yksi Jokilaaksossa, jonka kaksi kaveria ei kevääseen selvinnyt. Jos kyseinen veitikka, joka elää siis täysin vapaana ja pitää kotinaan Sosiaalikonttimme alustaa, ei jonain aamuna ilmesty Matkakotimme portailta hakemaan Lidlin sesamnäkkileipää, on kuin päivästä jotain puuttuisi ja alakulo seuraa minua minne menenkin. Jos yksi tuttavamme , joka lupasi Kani Ykköselle tai Kolmoselle omasta Kanilandiastaan seuralaisen, tätä kirjoitusta lukee, niin kanikavereita odotamme edelleen. Toki sama viesti myös niille mahdollisille lukijoille, joilla olisi kani vailla kotia.

Itse koen, että eläin, olkoon lemmikki-sellainen tai joku muu, on parhaimmillaan ja aidoimmillaan silloin, kun se saa olla aivan vapaana. Tätä vapautta hyvin rajallisesti saa nauttia osaomistuskoiramme Niilo. Isukki Niilolla on Jack Russell terrieri, joka näytetään kirjoitettavan monella eri tavalla. Äiti Niilolla on tuhansien tarinoiden tyttö Tallinnan kadulta. Tästä kaikesta perintönä on tullut luonne ja pää, joka on umpiluuta, kun se haistaa tai näkee jäniksen. Yhtäkkiä Niilo alkaa pomppimaan pitkässä heinikossa kengurun lailla päästäkseen kärryille, että missä missä? Ja kun suunta löytyy, niin se on sen jälkeen pitelemätöntä vientiä. Rusakko on vielä takaa-ajettuna sellainen, ettei se kierrä ympyrää, vaan tuntuu, että se jatkaisi tarvittaessa suoraa viivaa vähintään seuraavan meren rannalle. Mutta Niilo on myös  töissä päiviksen kanssa tekemässä konttoritöitä toimistolla. Ehkä niistä työpäivistäkin saamme lukea  joskus jotakin. Sitä en ole tullut kysyneeksi vähentääkö Niilo stressiä vai lisääkö sitä, sillä sen työpäivät eivät ole ollenkaan samanlaisia.

Täältä Taikkulandiasta olen tainnut laittaa yhteen blogiin kuvan, jossa on kaksi papukaijaa puolen metrin kettingeissä huvittamassa turisteja ja kutsumassa kuppilaan virvokkeille tai syömään. Vapauttaisin ne, jos voisin sen tehdä salaa. Joten tässäkin huomaan ja minuun pätee edelleen, että minkä seepra raidoilleen voi. Sydämeni valinnat eivät vieläkään kestä päivänvaloa, vaan salaa vapauttaisin....

Tarinoita eläimistä ja ihmisen kokemuksista on tehty varmasti tuhansia kirjoja. Muisteltavaa niistä on myös itselläni melkoinen määrä. Ja voipi olla, että niitä tulee tännekin kirjoiteltua omasta mielestä sopivina annoksina.