päivis: Osaan aika tarkasti ajoittaa vuoteen 2006 sen, kun päätin jättää puheestani pois sanan kiire. Olin jo monet vuodet tehnyt töitä lähes hullun lailla ja vaikka työnteossa ei mitään vikaa ollutkaan, tuntui, että elämässä oli liikaa kiirettä. En varmaan ihan itse keksinyt sitä, että lopettamalla kiireestä puhumisen, voisin lakata myös tuntemasta kiirettä. Jostain ihmeen syystä tuo keino tepsi ja aidosti voin sanoa, että en enää koe kiirettä, vaikka välillä työtä on liiankin kanssa.
Joskus samoihin aikoihin käteeni sattui kirjakaupan loppuunmyyntikorista kirja, jonka nimi taitaa olla "Kuka komentaa kelloasi". Ostin kirjan työkaverillekin iltalukemisiksi, koska uskoin, että hänkin voisi hyötyä sen opeista. Kirjan viestinä oli muistaakseni ainakin se, että usein olemme itse pahimpia kiireemme aiheuttajia ja aikatauluttajiamme.
Downshiftaamisesta on tullut viime vuosien muoti-ilmiö, kun ihmiset eivät ole enää olleet tyytyväisiä työelämään. Downshiftaamisesta ensimmäisenä tulee mieleen alan vaihtajat, jotka hankkivat uuden ammatin, vaikka se ei taloudellisesti olisikaan kovin kannattavaa. Tuon päätöksen tehneillä todennäköisesti ei ole pankkilainaa maksettavana ja muutenkin saattavat olla taloudellisesti riippumattomia. Ihminenhän tulee tosiasiassa meillä Suomessakin hyvin pienellä toimeen, jos niin vain haluaa. Mutta se tietysti edellyttää, ettei ole lainojen lisäksi suuria määriä muita säännöllisiä maksuja hoidettavana. Oma intoni downshiftata luultavasti kaatuisi jo yksistään tämänhetkisten vakuutusmaksujen suureen euromäärään.
Arkea voi järkeistää vielä ainakin yhdellä tapaa: hidastamalla. Jorman matkassa meille tuli kirja, jonka nimi on Slow - Elä hitaammin! Tämä manifesti verkkaisen elämän puolesta vakuuttaa, että hektisessä työelämässä olevatkin voivat muuttaa elämäänsä kiinnittämällä huomiota aivan arkisiin asioihin. Ei ole pakko luopua nykyisestä palkkatyöstä, kunhan vain päättää muuttaa vanhoja tapojaan. Kirja, jonka kirjoittaja ei yllättäen olekaan jenkki vaan britti, antaa monenlaisia vihjeitä ja esimerkkejä elämänlaadun parantamiseksi. Hidastaminen ei sitä paitsi ole vain yksittäisten ihmisten puuhaa. Muun muassa Euroopasta löytyy kaupunkeja, jotka ovat sitoutuneet edistämään hitaampaa elämäntapaa.
Jotenkin lohdulliselta ja toisaalta hieman epäuskottavalta tuntui yksi kirjan lauseista: "Tällä hetkellä kasvattajat ja vanhemmat kaikkialla maailmassa ovat jälleen alkaneet antaa lapsille mahdollisuuden hidastaa vauhtia ja olla lapsia." Noinkohan? Ihan noin hyvin ei ole tainnut käydä kolumbialaistytölle, jonka nettitietojen mukaan kerrottiin synnyttäneen kymmenvuotiaana. Vaan kiinalaistyttöpä "pani paremmaksi": hän sai lapsen yhdeksänvuotiaana. Mutta ne ovatkin sitten jo ihan omia tarinoitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti