Koekaniini

jormas: Tänään oli taas koekaniinin tsekkauspäivä Meilahdessa. Olen nimittäin ollut niin sanotussa kolesterolitutkimuksessa, joka tarkoittaa erilaisia kokeita 4 kertaa vuodessa ja hieman perusteellisempi tsekkaus sydänfilmeineen kerran vuodessa. Kun aikoinaan, yli viisi vuotta sitten minulle tehtiin pallolaajennus pariin suoneen ja lähtökohtaisesti olin kai aika lähellä kuolemaa, niin siitä selvittyäni tunsin syvää kiitollisuutta yhteiskuntaa kohtaan, joten päätin suostua koekaniiniksi, kun pyysivät. Sitä tosin olen eräänkin kerran pohtinut, että kuinkahan monesti ihminen on ja voi olla lähellä kuolemaa saamatta siitä koskaan itselleen tietoa. Muutenkin kyseinen tapaus infarkteineen oli mieliinjäävä, josta päivis kirjoitti ansiokkaan tarinan Uusi toivo -lehteenkin. Meikussa koin kuitenkin saavani niin hyvää hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa, että minusta oli aivan mahdoton ajatus, että Meilahteen ylipäätään voi joku kuolla, sillä jokaiseen pieneen liikkeeseenkin hoitsut ja lääkärit reagoivat. Näin varsinkin sydänvalvomossa, mutta myös varsinaisella osastolla.

Koekaniinina tältä osin on tullut siis oltua reippaat viisi vuotta. Mutta koesellaista on elämässäni päiviksen kanssa muutakin. Olemme koeasumisen kaniineja Jokilaaksossa, jossa vasta harjoittelemme tulevaa koeasumisen koitosta, koska koe-Duokodille ei ole tehty vielä mitään. Tai konttiaihiot on tilattu ja ne seilannevat jossain päin maailmaa kohti Suomea. Koeasumista on kuitenkin harjoiteltu viime kesä ja kuluva talvi Matkakodissa turvautuen pihapiirissä olevan Sosiaalikontin toimintoihin suihkuineen, ekokäymälöineen ja pesutorneineen. Sosiaalikontinhan teimme yhdessä Latfin Service Finlandin kanssa. Kyseisen firman bossista ja toisesta yhteiskuntavastuunkantajasta on pikku juttu tässä: http://www.elamantahden.fi/documents/JuhanijaPentti.pdf.

Ehkä elämäni on muutenkin ollut suurelta osin kokeiluluonteista, sillä koen omakseni ajatuksen, että koirat haukkuvat, mutta karavaani jatkaa kulkuaan ja ensimmäisestä vankkurista on paras näköala. Muistan aikoinaan, kun valittelin yhdelle papille, Juha Muilulle, työni yskinäisyyttä ja valvottuja öitä. Hän antoi silloin minulle arvokkaat lohdun sanat: "Kuule Jorma, moni meistä haluaisi olla edellä kävijä ja suunnan näyttäjä, mutta harvasta meistä on siihen. Se on yksinäisen ihmisen ýksinäistä työtä, jossa ei ole rinnallakulkijoita saati vastaantulijoita. Ja kuinka voisikaan, jos olet menossa paikkaan, missä kukaan ei ole koskaan aiemmin käynyt." Näillä eväillä on siis pärjätty ja kuljettukin suhteellisen hyvin mielin ja elämään tyytyväisenä.
Ehkä aiheesta on kuitenkin vielä kerrottavaakin, sillä olen myös palkattuna työntekijänä saanut kokea, mitä on tehdä työtä siten, että saa tehdä mitä tahansa niin kauan kuin siinä ei ole muiden mielestä mitään järkeä ja sitten, kun muut sen järjen löytävät, vievät tehtävät mennessään sanomattomalla toteamuksella siivitettynä: "Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä."