Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kotona ollaan

jormas: Kotiin päästiin, vaikka takkuista olikin. Pattayalla olen tutustunut yhteen herrasmieheen. Tai itse asiassa moneenkin, mutta yksi heistä on kansainvälinen shakkituomari. Hänellä on Finnairin Platiniumkortti ja hän saa viedä mukanaan lentokenttien ensimäisen luokan matkustajille tarkoitettuihin oleskelu- ja odotustiloihin yhden vieraan. Kuva on kyseisistä tiloista Bangkokin kentältä.


Finnairin kone sen sijaan ei ollut ensimmäista luokkaa ja se losahti kentälle. Koneesa ilman ilmastoinitia istuimme sisällä viisi tuntia, kun sitä korjattiin. Välillä rullattiin kiitoradalle ja todettiin , että ei tullut kuntoon. Sitten tankattiin, kurvattiin telakalle takaisin ja todettiin parin tunnin päästä, että ei tulekaan kuntoon.
Silloin kello olikin ja aamuviisi, joten ei muuta kuin lompsuteltiin halliin ja sieltä linjureilla Bangkokin pohjoisosaan hotellin. Siellä oltiin seitsemän pintaan aamusta. Sitten pisteltiin aamupalat naamariin ja saatiin huoneet. Pari tuntia lueskelin ja koppasin Hanna-Mari Seppälän kaveriksi hotellin uima-altaalle. Hän oli tulossa seurueineen Australiasta harjoitusmatkalta. Sitten olikin lähtö kello 16 takaisin kentälle ja sielläi info, että ei ole kone kunnossa ja niin edelleen.
Finnairilla ei ollut paikalla henkilökunnassa myöskään ainuttakaan suomen kielen taitoista, joten olihan se aika show. Taas saatiin ruokalappuja ja parin tunnin päästä infossa tilanne jatkui. Tosin sen verran täydennettynä, että ei ole kone kunnossa, mutta seuraavalle yölennolle mahtuisi viitisenkymmentä, jos on halukkuutta. Otin siitä paikan ja ehkä tein oikean ratkaisun, sillä aamulla Vantaan kentällä kuulin, että ainakin osa porukasta on tulossa Lontoon kautta aamupäivällä.


No, minä sain koneessa istuinkaveriksi edellä mainitun huippu-uimarin ja naapurikunnan tytön. Hänelle annoin viime käden ohjeita ensi viikonlopun Berliinin kisoja varten. Netistä voinet tuloksista seurata onko elämän herkistelyohjeista ollut apuja.








1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilu kommenteista