päivis: Olin Niilon kanssa koirakoulussa. Ajettiin Mäntsälään saakka toteamaan ensin, että meidät on kai unohdettu, kun kukaan ei tullut hakemaan sisälle. Ohje oli, että pitää odottaa ulkona, jotta edelliset oppilaat saavat poistua rauhassa. Edellisiä oppilaita ei ollut ja tuntimme pääsi alkamaan onnekkaan sattuman ansiosta, kun kouluttaja saatteli jotain ihmistä ulos talosta. Muita oppilaita ei sitten ollutkaan, olivat siirtäneet osallistumisensa marraskuussa alkavalle kurssille. Minä ja Niilo saimme siis yksityisopetusta.
Kouluttaja, vai pitäisikö sanoa että ope, selitti Niilon tiettyä huonoa käytöstä hormooneilla, jotka tuon ikäisellä koiralla teetättävät ties mitä. Jos nyt oikein muistan, 1,5 vuoden iässä pitäisi alkaa seesteisempi elämä. Vielä siis seitsemän kuukautta siihen, ettei vieraille ihmisille haukuta, ei maastouduta kun tulee muita koiria vastaan eikä rähistä niiden kanssa. Elleivät koirakoulun opit sitten pure jo ennen sitä. Harjoitusta se kyllä ainakin vaatii. Tuskin kolme tunnin mittaista sessiosta yksin saa ihmeitä aikaan.
Tällä eka tunnilla harjoiteltiin erityisesti katsekontaktia. Koiran piti keksiä, että sen tietynlaisesta käyttäytymisestä seuraa palkinto. Ja kun vaikeutin sen palkintona olevan herkun saamista, sen piti keksiä sekin, että minua silmiin vilkaisemalla herkku on sen. Niilo oli open mielestä nopea oppimaan. Muutenkin se käyttäytyi kaikista houkuttelevista hajuista huolimatta koulutussalissa (melkein) kuin vanha tekijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti