Money money money

Vaikka koronasta kirjoittaminen tympii välillä, kirjoitan siitä, koska se vaikuttaa ihmisten eloon ja varsinkin puitteisiin enemmän kuin mikään muu eloni aikana. Hämmästeltävää siinä riittääkin, sillä kaikkea näyttää edelleen säätelevän raha.

Kuinka syvä pitää ihmisen ahdingon olla, että raha menettää merkityksensä? Jolloin ainut mikä on tärkeää, on selvitä hengissä. Maksoi mitä maksoi.

Edellinen sukupolvi, äitini ja isäni kokivat sodat. Isä monella rintamalla ja äiti lottana. Molemmat silmiin katsoen vihollista, joka ei ollut näkymätön. Isä juoksuhaudoissa ja äiti Hyrylän "ryssänkirkon" puretussa tapulissa tähystäen taivaanrannasta viisisakaraisilla, punaisilla tähdillä varustettuja pommikoneita.

Luulen, että silloin ei laskettu markkoja, eivätkä pörssikurssit olleet ykkösjuttu, vaan kuinka henki säilyisi. Heiltä säilyi ja siksi minäkin olen olemassa 💓💓.

Helsingin yliopiston taloustieteen tutkija Juha Tervala sanoo Suomen Kuvalehdessä: ”Laskelmien iso väli kertoo sen, että valinta hidastamis- ja tukahduttamispolitiikan välillä on todella tärkeä. Mitään näin tärkeää valintaa ei ole tehty vuosikymmeniin.

Hidastamispolitiikka voi olla taloudelle todella tuhoisaa. Tukahduttamispolitiikkaa on järkevää yrittää kaikissa vaihtoehdoissa, vaikka sen onnistumisen todennäköisyys olisi vain kymmenen prosenttia.” Ehkä taloustieteilijän pitää näin sanoakin.

Nyt ei kuitenkaan rahaan tuojottaminen eikä vihollisen tähystäminen auta, sillä se on näkymätön. Vain millin kymmenestuhannesosan kokoinen.

Kerran kirjoitin, että on hyvä ymmärtääkseen tehdä asioista sen kokoisia, että niistä tulee omakohtaisia.

Sillä rikkauksia olen tavoitellut itsekin. Kaikki mitä meillä, ensimmäisellä vaimollani Liisalla ja minulla oli, oli pantattu palvelemaan rahaa ja vähemmän menestyksekästä yritystoimintaani. Josta Liisa ei juuri käsittänyt tai ei välittänyt käsittääkään.

Joka kerta kun menin pankkiin lainaneuvotteluihin, sanoi pankki, että okei, mutta vähän tarvitsee korkoa rukata ylöspäin ja saada jotain vakuutta lisää.

Kunnes tuli "viimeinen" ilta ja sain sanottua Liisalle, että huomenna voi olla kaikki mennyttä kotia myöten. Hän tuokion tuumasi, laittoi kätensä polvelleni, katsoi silmiin ja sanoi: "Mutta Jorma, jäähän kaikki se mikä on sinulle ja meille tärkeää." Siinä se oli!!

Aamulla kävelin pankinjohtajan huoneeseen mokkainen lippalakki päässä ja sanoin: "Kuulehan Seppo Laivisto, minun lypsämiseni loppui tähän, pidä keksintösi sekä rahasi."

Ja lähdin kävelemään pankkisalin läpi takaisin. Pankinjohtaja juoksujalkaa perässä sanoen, että tule Jorma takaisin, niin sovitellaan. Ja niin soviteltiin, annettiin velkoja anteeksi, vapautettiin vakuuksia ja laskettiin lainakorkoa.

Silloin sen opin. Että raha on vain rahaa, joskin määrättyyn rajaan asti meille jokaiselle tärkeää. Jotta voimme hankkia, jos ei sitä mitä tarvitsemme, niin ainakin sen mitä ilman emme tule toimeen.

Tämän ymmärtämiseen minun piti menettää lähes kaikki. Vaikka Ilmarisen sponsoroima eläke ei suuri olekaan, pärjään sillä loistavasti. Paljon pitää mennä nykyistä huonommin, että ruisleipäni päältä lähtee HK:n Sininen tai lautasen reunalta kotimainen luomutomaatti.