Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 18. maaliskuuta 2023

Tukka takana ja elämää yhä edessä, näin uskon ja toivon

Vuosia sitten kävin painia henkisen minäni kanssa enkä tiedä montaa kertaa milloin muiden mielipiteet ovat vaikuttaneet oleellisesti ratkaisuihini. En edes tiennyt enkä juurikaan välittänyt mitä muut ajattelevat, kun halusin ajaa tukkani kokonaan pois. Näin tapahtui täyttäessäni 50 vuotta, kun Sininauhasäätiön ensimmäinen ja ainut toiminnanjohtaja Esa Toivari ajoi kaikki hiukseni. Kuulin vain naureskelun. Myöhemmin nähtyäni itseni peilistä, ymmärsin miksi syntymäpäiväjuhlani vieraat nauroivat 🤣. 

Mutta minkä shampoossa säästin, sen saippuassa menetin. Sen jälkeen en ole parturissa tai edes sen tapaisessa käynyt kuin pari, kolme kertaa Burapassa. Aasian suurimmassa moottoripyörätapahtumassa enemmän tai vähemmän liivijengiläinen on ajanut harvenevat hiuskarvani. Muuten leikkuun ajankohtaa sääteli Päivis, joka aika ajoin kysyi pitäisikö minun kammata tukkani. Se oli signaali tukanleikkuuseen, jonka suoritti Päivis tai minä itse. 

Uskon hänellä olleen muutenkin eniten vaikutusta asioihin, joissa olen kääntänyt takkini. Yksi merkityksellisimmistä on suhtautumiseni samaa sukupuolta oleviin pareihin. Kerran hän nimittäin sanoi minulle: "Olet paljon puhunut ja vähän mainostanutkin suvaitsevaisuuttasi, mutta miten oikeasti lienee esimerkiksi suhtautumisesi homoihin?" Olin nimittäin varsin hirttäytynyt kantoihini ja ajattelin aidosti ottaa avioeron, jos kirkkoni alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia samanlaiseen avioliittoon kuin omani on.

Otin pääni silmukasta, menin itseeni, tuli ahdasta, mutten lähtenyt pois. Sen sijaan ahdistuin ajatellessani onko tehtäväni tosiaankin säädellä ketä ja kuinka mahdollinen Jumala tai rakastamme toisiamme. Sanokoot ihmisten kirjoittamat kirjat mitä tahansa. Takin käännön jälkeen ehkä ensimmäisen kerran koin olevani vastaanottamassa rakkautta siltä paikalta kuinka Hän hyväksi näkee. Olin ylpeä pystyessäni Päiviksen ansioista kyseenalaistamaan oman maailmani ja arvoni.

Samasta syystä moni kristitty käänsi minulle selkänsä, kuten joku tekee avioerojenkin vuoksi. Ehkä ihmisille olisi hyväksi käydä asioita itsensä läpi enemmänkin ikään kuin omakohtaisesti eikä tutkailla ja päättää niistä ulkopuolisena. On helppo sanoa tai ajatella toisten avioeroista tuomitsevaan sävyyn, kunnes tai jos sellainen tapahtuu itselle. Samoin lienee samaa sukupuolta olevien rakkauksien kanssa. Suhtautuminen saattaa muuttua, jos oma poika tuo vanhempien kotiin poikakaverinsa, jonka esittelee tulevana puolisonaan.

Mutta aitojen tiukkapipojen kanssa asiasta eivät evääni riitä rakentavaan keskusteluun. Kun joku sanoo esimerkiksi Suomen joutsenten homosuhteiden johtuvan ihmisten tekemistä synneistä, koen keskustelevani valovuoden Luojani edellä tai aivan eri suuntaan kulkevan kanssa.

Tämänkertainen kirjoitukseni on oiva esimerkki ajatusten harhailusta. Kun aloitin, oli tarkoitus kertoa kuinka olen kerännyt aineksia uuteen lukuun elämäni kirjassa yksinäisyyden aavikon jälkeen. Piti kirjoittaa elämästä Morakotin kanssa, uudesta PeeCeeX Honda skootterista, joka jäi odottamaan Siaminlahden toiselle puolelle olohuoneeseen ja piti kirjoittaa Vanhasta Rouvasta, Toyota Avensiksesta matkamakuuhuoneineen, joka odottaa Hyrylän Kamuxissa.

Monesti olen kysynyt itseltäni milloin on liian myöhäistä aloittaa alusta? Silloinko, kun ikuisiksi tarkoittamani rakkaudet ovat menneet pirstaleiksi tai jotkut ystäviksi luulemani tai verisukulaiset ovat kääntäneet selkänsä? Vai silloinko, kun olen menettänyt osan terveydestäni tai muusta vanhuuden turvasta? En ole saanut tyydyttävää vastausta.

Nyt olen taas sisällä vahvasti elon sykkeessä ja edessä on ensi tiistaiaamuna lähtö Thaimaan auringon alta Suomen kevääseen. Jokilaaksoon, jossa kesään heräävät pajunkissat, valkovuokot ja monet, monet muut.

Ei kommentteja: